En mitenkään hermostuneena, mutta sanotaanko vaikka uudistusta kaipaavana aloitin blogin (tai jatkan tätä) osoitteessa http://kuplatus.blogspot.com , siellä siis jatkuu tarinointi, ainakin nyt kun tuntuu että vuodatus ei oikein pelitä. Tämä blogi ei sulkeudu silti, vanhaan on aina silloin tällöin mukava palata ja saattaahan olla, että palaan häntä koipien välissä muutenkin vuodatuksen hulmuaviin helmoihin.

Tälläistä tällä kertaa!

En olisi kauaa jaksanut enää olla minä mun elämässäni vuonna 2008. Nyt tuntuu jo huomattavasti paremmalta ja 2009 onkin jo ihan siinä hilkulla tulossa *saa taas hengittää*.

[Väliaikamutinaa, voi ketku kun tuo juoksuinen narttu rynkii ulko-ovea, se tarvis varmaan päällystää pellillä ettei tulis jälkiä, Koira on kolmen vanha ja NYT on ekan kerran JUOKSUaika, siis että sitä juoksuttaa kirjaimellisesti. Aiemmin se on tiputellut ja häpeillyt sitä vaan kotona nolona, nyt on ne muut mielessä eikä häpeästä tietoakaan. Voi vehnä.]

Mä en ymmärrä miksen mä saa nukuttua nykyään, valvon ihan tuntikausia, itsestä tuntuu että läpi yön. Aamulla on silmät sen näköisetkin että niitä on hiekkapaperiluomet hinssanneet ees taas hela natten. Mikäs mikäs mulla nyt? Päivät menee ihan hyvin kahvin avustavalla voimalla, mutta ilta kun iskee niin päätä alkaa särkeen ja väsyttää.... vaan eipä sitä uni kumminkaan tule. Kummallista.  Mutta onneksi ei ole mitään suuria vaatimuksia tässä päiväelämässä meneillään, joten eiköhän sitä puoliuninenkin äiti kelpaa välillä *hahhhahhhhaa, ai että VÄLILLÄ*.

Illan ohjelma on vielä hämärän peitossa, mies ja osa muksuista menee anoppille käymään, sitten syödään ja ollaan kotona ja ammutaan niitä suihkivia sähinkäisiä taivahalle. Jos ei telkasta tuu mitään katottavaa, niin mulla on pari elokuvaa tossa valmiina paikkaamaan tilanteen (jotain kotimaisia). Mä ajattelin että teen itse perunasalaattia tänään, kun kerran aikaa on. Se on hyvää kun siihen laittaa päärynää mukaan, antaa kivan säväyksen (jos tykkää päärynästä).

OIKEIN SUPERMAHTAVAA VUODENVAIHDETTA JOKAISELLE ! Yhteenvetoa vuodesta en tee, nyt katsotaan eteenpäin  *sanoi mummo lumessa* .

MISSÄ ON MUN LAATIKOT -> -> ->

HELP; APUA!!!!!!

EDIT muutamaa hetkeä myöhemmin, sain ne taas näkyviin, älkää enää viekö niitä multa pliisjookokiltit...

Terveisiä humputuksien maailmasta eli alennusmyynneistä. Siti oli Pori ja keli hyvä. Meidän reissu meni siis oikein hyvin. Kukaan ei saanut slaagia missään vaiheessa, ei lapset eikä äiti, halpoja löytöjä tehtiin ja hyvää ruokaa syötiin. Ja ettei ihan toistemme tuijottelussa olisi mennyt tuo maailmalla käynti, niin kerrottakoon että Timo Koivusalo oli siippansa kanssa "kanssamme" syömässä. On se muuten mahottoman pitkä mies! (Ja voitte olla ylpeitä, en osoitellut sormella enkä tuijotellut muutenkaan tungettelevasti). Niin ja yksi lapsistamme veti hälytysnarusta vessassa... muuten oltiinkin ihan iisisti *khih*.

[Ai niin, tääkin vielä : ostin Oliverille sellaisen muovisen "hevoskeinuhevosen" ja se mokoma pelkää sitä kuin ruttoa!!  meidän oliver joka ei pelkää mitään, pelkää muovista keinuhevosta! No, ehkä yhteinen linja vielä löytyy ennen uloskasvamista siitäkin vimpaimesta, ettei ihan hukkaan mene koko kiikutin...]

Mies läks just hakemaan raketteja huomiseksi, meillä ei paljoa paukutella, hakee vaan muutaman sellaisen tosi halvan pytyn josta suihkuaa paljon suhinaa taivaalle. Lapset tykkää niistä kun A) ne ei lennä pilvien taakse korkeuksiin ja B)niistä ei lähde suhinan lisäksi mitään pamausta muistuttavaakaan ääntä [ja C) aikuiset tykkää kun ne ei maksa maltaita]. Joskus vuonna miekka ja kirves mies osti aina viimesen päälle kalliit raketit,sellaiset, että olis saanut soittaa naapurikaupunkilaisille että mänkäähän kahtomaan, nyt ne näkkyy siellä teilläkii... Tää juttu liittyi jotenkin siihen traumaan ettei hänen lapsuuskodissaan koskaan ammuttu raketin rakettia, saati viety katsomaan muidenkaan ampumia raketteja. No muutama vuos sitten oli vissiin paukuttelukiintiö täyttymässä, koska mies itse ehdotti, että ostetaan vaan muutama suihketin ja lopuilla lapsille "rakettirahalelut" eli sillä rahalla (alennusmyynnistä) jotain lelua. Aikain ollessa toinen eli lapsien pienempiä, ne lelut olivat usein duploja jotka oli kyllä aika kalliita mun mielestä muuten kukkarolle (ja ovat vieläkin). Nyt kun duplot ovat säästyneet hyvävoimaisina ja niillä edelleen leikitään, niin lelut olivat vapaavalintaiset - paitsi se Oliver-raasun keinu, jonka minä intoa puhkuen valitsin...

[Väliaikatietona, Oliver juuri käveli huutamatta keinun ohi, joten edistystä tapahtuu. Asiaa auttoi ehkä keskittymisen vanginnut jäätelötuutti kädessään...]

Leluasiaa vielä tahkotakseni, joulupukki toi muuten ennakkoluulottomasti Ilarille leikkikeittiön ja ruuanlaittovälineitä ja niillä on leikkineet kaikki mukelot innokkaina! Ilari antoi itse asiaan vinkkiä kertomalla aina kerhonsa jälkeen leikkineenä kattilalla ja uunilla ; siitä tulee vielä Jamie Ilari!!

Tälläinen keskustelu käytiin tänään minun ja minun välillä ennenkuin astelin psykiatrian poliklinikalle sisälle. Eiei, en kuitenkaan ollut varannut itselleni aika, vaikka herrantähren syytä ehkä oliskin, mutta ihan näissä esikon asioissa siellä olin. Hänestä tehdään kokonaiskartoitus *mikä ikinä lieneekään, tai paremminkin mitä sillä ikinä tullaankaan tekemään* ja siihen tarvittiin myös äiteetä kertomaan mahdollisista käyttäytymispoikkeamista lapsuuden varrelta. Ei siinä mitään, puhua papatin puoltoistatuntia ja sitten mulle todettiin,että nyt täytyy kyllä lopettaa kun seuraavat on odottaneet jo vaikka kuinka kauan. Olis nyt sanonut aikaisemmin! En MÄ siitä olisi rikki mennyt *heh* Mutta sinne meno oli melkoinen tunnemylläkkä. Kerranhan kesällä vein jo esikon sinne, mutta se tuntui minusta silloin erilaiselta, koska olin saattaja. Ymmmärrättehän, olen siis hyvinkin tuomitsevainen ihminen luonteeltani, ainakin mitä itseeni tulee. En todellakaan ajatellut siellä odotushuoneessa olevista ihmisistä, että mitä lie kahjoja nuokin. En. Ei itseasiassa tullut mieleenikään. Sen sijaan etukäteen mietin mielessäni mitä jos joku näkee mun menevän sinne ja luulee menevän siitä aivan viereisestä ovesta. Siinä on nimittäin päihdeklinikka ja jostain syystä ne kirjaimet on kissaakin isommilla kirjaimilla (syytä siihen voisin miettiä moneltakin hupaisalta kantilta mutta jääköön nyt ääneen sanomatta), kun taas psykiatrinen poliklinikka lukee minipienellä, sais roikkua vakiovarusteena suurennuslasi siinä kyltin kohdalla. Juu-u, ihan tosi : minun mielestäni olisi karmeata jos joku luulisi minua alkoholistiksi - ei mitään pelkoa että joku luulisi hulluksi. Taidan sitä vähän ollakin *hih*.

[ja älkööt nyt kukaan suuttuko että käytän suoria sanoja kuten hullu, se on ironiaa, itseironiaa, ei missään tapauksessa millään tavoin halventavaa ketään kohtaan, edes juoppoja, lukekaa eteenpäin]

Tarkemmin kun ajattelin, sinne ovea kohti suunnistaessani, että sehän olis muuten vahvan ihmisen merkki jos olisin pullottelija ja tässä näin käyskentelisin klinikalle siihen apua saamaan. Ja kas, niin vain rinta rottingilla ja suu messingillä menin tapaamiseeni, asiat olivat päässäni saaneet hermioottisen suurien mittasuhteiden jälkeen taas sopivan suppeat mittasuhteet. Ja valtakunnassa kaikki hyvin.

Nyt sitten vaan napa ratkuen kirjojen kimppuun, tosin ensin taidetaan pelata poikain kanssa muutama lautapeli. Tytöt on tallilla isänsä kanssa, mä ehdin jo lenkkeillä hompsi-pompsi-bomberin kera (pimeässä mielenkiintoinen kokemus, kun piti katsella taivaalle että näki jotain, mutta silloin ei taas nähnyt mitään muuta, kuten mustaa koiraa maiharin alla, jolloin piti kulkea matalin laahaavin askelin varmuuden vuoksi... oli se onni että oli pimeää, muutenhan olis joku vielä nähnyt *sanoi blondi*)

Viulla on muuten juoksut, kivasti ulisee tuolla ja haluaa meidän molossin tykö. Hienoa, ne oliskin tosi toivottuja pentuja, satakiloisia ja saakutan nopeita *tuhoava yhdistelmä*.

Jos huomenna ei ole ihmeempiä, niin mennään jonnekin humputteleen lasten kanssa, siis ihan vaan ikkunaostoksille ja jotain pientä ja HYVIN halpaa vois ostaakin, jos pakottava tarve tulis. Mutta mentäs ja ihmeteltäs ja syöpöteltäs ja vietettäs päivää. Kun ei sitä luntakaan tipu näköjään tänne yhtään hiutaleen kretalettakaan enempää. Kissat on muuten edelleen meillä, jee, ovat varmaan loppuviikonkin. Ihkua! Ne on jättesöpöjä!

... kun sen nimi oli Kuplia *virn*. Pohja Tiialta, linkki tuolta pohjantekijälaatikosta.

Joulu meni ja menikin hyvin. Tosin olen lihonut varmaan kolme kiloa, mutta sou vot, aletaan kuntoileen sitten kun uusi vuosi pullahtaa paikoilleen. Tänään paisteli ihana aurinko ja kävinkin Bomberin kanssa lenkillä. Koska halusin myös itse rentoutua, niin otin vain yhden koiran mukaani... Kaksin kappalein he ovat hieman, sanoisinko solmussa. Lapsoset ratsastelivat sekä eilen että tänään tuntikausia ponilla pitkin pihaa, kun oli maa jäässä eikä ponikaan näinollen vajonnut pullukkamahaansa myöten suohon. Mies oli piällysmiehenä siellä katsomassa ettei poni vie ketään kuin viimeistä päivää ja nosteli pienimpiä kyytiin aina välillä.

Meillä on kissakaksikkokin taas täällä, esikko meni sukuloimaan ja nää pallukat on meidän ilonamme silläaikaa! Muksut fanittaa kissoja tietysti ihan täysillä, laitan kuvia heti kun joku tuo mun johtoni joka yhdistää kameran ja tietokoneen (Tonttuko sen vei?! Mä luulen kyllä että siivosin vähän liian hyvin....). Anoppilasta tuli kutsu uudenvuodenaattona syömään, mutta mulla on kotikissaolo, ainakin tällähetkellä. Asiaan vaikutta tietysti sekin, että en ole kamalan ihastunut anoppiin tällä hetkellä ja haluaisin kuitenkin rentoutua kun vielä on lomaa (eli miehellä on silloin lomaa). Huomenna harjoitellaan paluuta todellisuuteen, kun mies menee töihin. Olikin kivat viispäivää vapaata, lapsetkin sai olla isänsä kanssa täyspäiväisesti - ja kyllä ne olivatkin. Miesparka näyttää hiukan rasittuneelta... Mäkin meinasin näyttää Ties Miltä, mutta onneksi ei tapahtunutkaan pelättyä värinmuutosta - nimittäin silmään. Ja teon suorittajan oli tietysti Ilari3v. Arvatkaas mikä uppoaa nukkuvan silmäkuoppaan oikein komiasti? No kantapää, voin kertoa. Tuntuu aika makoisalta saada sellainen herätys keskellä yötä. Pimeydestä huolimatta näin todella tähtiä.

Selkä on ollut hirviän kipiä koko joulun, se siivousrehkiminen sen varmaan teki, odotetusti. Mutta pakko kai ihmisen on välillä raivat paikkojakin! Imurointi ja moppaus sujuu vielä pystyasennossa, mutta kaikenmaailman hilpun poimiminen ottaa sitten viimeisenpäälle lujaa selkähermoon... No, kyllä tää tästä.

Voi kamala, täytiskö mennä syömään ruisleipä kinkulla ja sinapilla - vai aloittaa jo kevyempi linja.... *hmmm*

Onpas ollut hyvä joulu! Onko teillä?

Vatsat on pullollaan muhevia ruokia ja nurkat väärällään paketeista ilmaantuneita aartehia. Kaikilla riittää puuhaa - eilen olikin kärsivällisyys koetuksella eräillä lapsosilla, kun pukkia ei alkanut näkyyn vielä iltaseitsemältäkään...  Tulihan se lopulta ja jännityskin purkautui, lapset lauloivat parikin laulua Vanhalle Ukille ja sitten päästiin paketteja ihailemaan. Siihen mennessä oli syöty kaikki perinteiset, puurosta kinkkuun, saunottu ja käyty aikaa kuluttelemassa ulkonakin. Ihme että jaksoivat vielä puoli kymmeneltä kaikki laulaa singstaria...

Koirat saivat herkkuluut, Bomber lisäksi aktivointipallon jota vierasti, kaikista maailman asioista sitten sitä päätti karsastaa. Meillä on täällä Esikon mukanaan tuomat kaksi kissaakin, nimeltänsä Miku ja Riku, tai Miu ja Purri, riippuu ihan siitä kuka on kutsujana *heh*. Luulin että olisi tullut suurempikin häslinki kissa-koira akselilla, mutta kisut ottivat lunkisti ja Bomber ei välittänyt mitään - Viu pidetäänkin kaukana ettei tule ruumihia.

Mä olen oleskellut lahjayöpaidassani ja lukenut lahjakirjojani, viimeksi Juha Itkosen Huolimattomia Unelmia. Aluksi tykkäsin, sitten alkoi tökkiä. Ehkä siirryn Mari Mörön kirjaan kesken kaiken ja palaan Itkoseen sitten kun ei muuta tekemistä ole *ehh he he*.

Olen tallentanut sydämeeni paloja tunnelmasta, tää talo on niin täynnä hyvää tuulta, rakkautta ja yhdessäoloa, että en vaihtaisi ikinä mihinkään tätä.

Kauniita hetkiä kaikille rakkaidenne parissa!

Olipas hieno näky katsoa aamulla yläkerran ikknasta, kun oli sumuista (ei siis näkynyt kurjan mustanruskea maa) ja tähti loisti sieltä sumun keskeltä. Hetken pystyi kuvittelemaan että on valkea joulu tulossa. Tosin jossainpäin sitä valkoista on täälläkin, kuten naapurimökin katolla, joka on ihan valkoinen. Meidän piha sensijaan on ihan mustanaan. No ei se mitään. Kävin jo eilen taistoon (taas) pimeyttä vastaan ja ripottelin noin miljuuna lyhtyä ja roihua pihalle, oli kivännäköistä kun tultiin kaupasta kotiin (eikä laskettu moniko roihu oli sammunut loppuun jo tunnin aikana, vaikka kuinka niissä lukee paloaika 10- 15 tuntia...). Kaupassa oli pari muutakin ihmistä, mutta kun meillä oli LISTA niin hyvin sujui ja kassat veti. Sitä voi ihminen olla iloinen ihan tuollaisistakin asioista. Meidän kassalappu oli vissiin kassaneidinkin mielestä pitkä, kun veti sen sieltä esiin niin kätensä nousi suoraksi pään yläpuolelle asti...

Lapset ovat kehitelleet erilaisia joulunäutelmiä (ja näytelleetkin niitä jo) ja yhtenä huomionarvoisena seikkana on Ansun mahtava pianonsoitonopettelu, ihan itse, korvakuulolta soittaa ja opettelee. Hänhän siis soittaa viulua musiikkikoulussa, mutta itseopiskelee näköjään pianoa. Eilen alkoi Heinillä härkien kaukalon -harjoittelu ja valehtelematta ainakin viisi tuntia tyttö takoi sitä, kunnes oli sopivat säestyksetkin siihen löytänyt. On se kiva kun on sävelkorvaa, isältään peritty ominaisuus. Mä kuuntelin mielelläni sitä soitantaa, mutta sisarukset tuntuivat painavan tonttulakkia syvemmälle päihinsä muutaman tunnin jälkeen.. *virn*

Kahvi kutsuu, sitten otankin Kaari Utrion mukaani ja menen sohvan uumeniin. Lukeminen kannattaa aina , sanoo Jörn Donnerkin!

Noin alkeellisella salakielellä keskusteltiin miehen kanssa siitä onko kyseinen jukki tilattu ja moneltako alkaa porstua kopiseen. Kerrottakoon, että ensin mies yritti englantia, mutta kymmenvuotias höristi heti korviaan, että NYT puhutaan jotain salajuttuja kun kielikin vaihtui. *hih*

Jotenkin hauska tunnelma täällä, lapset puhuvat kirkkailla äänillä keittiössä, kommentoivat Mauri Kunnaksen Joulupukki ja Noitarumpu-ohjelmaa (mainos: Mauri Kunnashan on tuosta naapurikaupungista lähtöisin!). Välillä joku karjasee Bomberille, joka on yliaktiivinen sekin tänään ja nipistelee porukkaa takapuolista *huomionkipeä otus*. Viu esitti mulle aamusti jo En ole saanut ruokaa, auta nälkiintynyttä koiraa- näytelmää (mies meni siis töihin aiemmin jo) ja mun täytyi ihan soittaa varmistus, että onhan koira(t) ruokittu. Olihan ne *virn*, Viu vaan esittää niiiin hyvin.

Ai niin, meillä oli yöelämääkin, kun vettä tuli taas jostain ilmastointihormista sisälle asti. Onneksi oli ämpärit asemissa ja kävin asettelemassa ne vaan paikoilleen. Aamuvarhaisella kuului ulkoa lupaavaa krotinaa, kun ihan selvästi aurat jytistivät pitkin tienoota. Mietin että voisko olla totta - ja onhan siellä nyt sadan plussa-asteen kera jotain rähmää jossain, mutta ei kyllä aurattavaksi asti. Mulle tosin riittää tääkin jo jouluiseen mielennostatukseen (voiko sitä enempää nostaa ennenkuin tulee katto vastaan), mutta voi olla että tää riemu ei tän tekstin kirjoittamista kauempaa kestä.

Eilen katseltiin Asserin kanssa Jenny Nyströmin taiteilemaa tonttukirjaa, siinä on runoja ja niitä iki-ihania kuvia. Jotenkin mä näen tontut juuri sellaisina, maahisina melkein, kaikki erilaisina ja eri alueille erikoistuneina (oli pelimannitonttu, kirjetonttu jne). *puhunko mää tosiaan tässä tontuista*

No nyt kuulemma kaakaot on keittiössä lattialla, fantastik!

Hiukan on touhua Tonttulassa (eli siis meillä). On siivottu, on leivottu, on suunniteltu ja valmisteltu ja vielä kaikki arkirutiinit siihen päälle, joissa niissäkin menee yleensä hyvin kelppeesti ne vuorokauden tunnit. Ja tiedättekö mitä!? Olen vielä kirjoittanut. Kirjoittanut mielessäni ja mielen ulkopuolella, tarinaa, joka on pakko saada paperille. Huh, tälläistä tuskaa ei olekaan kovin usein tullut eteen. Lueskelin sitten tänään (uunista kakkua vahtiessani) Parnassoakin ja kuten yleensä: sen parasta antia on yleisönosastolla (tai mikä lie mielipideosasto) käyty keskustelu. Siellä saivartelijoiden kaivertelijat kohtaavat keskenään ja mutisevat ja vastamutisevat toisilleen milloin mistäkin sanakäänteestä. Ihanaa! Ruokkii ihan mielettömästi mielikuvitustani! Muuta virkaa Parnassolla ei olekaan, ehkä sillä sitten olisi jos olisin julkaissut jotain tekstiä; anovin ajatuksin odottaisin josko joku puolella sanalla sivuuttaisi sivulauseessa minut - ja jos ei (kuten todennäköistä) voisi ainakin olla välittämättä koko lehdestä ihan aiheesta. Ne mistään mitään ymmärräkään.

Mahani on turvonnut NYT JO, koska olen leiponut niin ahkerasti että ei mitään rajaa. Miesmuistiin ensimmäinen joulunalusaika kun en ole pienen vauvan äiti tai raskauspahoinvoinnissa kieriskelevä äiti. Ja otan siitä kaiken irti. Tulkoon hajuja maailma täyteen! Kyllä meikäläisen sieraimet vetää... Mutta siis tosiaan, aina puhutaan joulukiloista, mulla on  MYÖS joulunaluskiloja. Ei kiva, housut kiristää ihan tautisesti, melkein sais aamutakki olla päällä koko päivän niin vois siitä vyön kireyttä aina säädellä syömisinnon mukaan... 

Pikkupaketit ovat löytäneet tiensä melkein kaikki omiin osoitteisiinsa, kun ovikello (tunnetaan myös nimellä Koira) on soinut ahkeraan ja kyläilijöitä on käynyt. Pari tervehdystä viedään vielä, mutta muuten on lahjat niinsanotusti hanskassa ja hanskat pukinkontissa.

Meillä tehtiin radikaali vetokin ja laitettiin matot lattioihin muuallekin kuin olkkariin, jossa ne on kokoajankin ollut. Siis koiranpennunoloajan. Ei ainakaan vielä näytä Bomber kieppuvan mattojen päällä asioitaan tehden, vaan tekee joko ulos tai sisälle sanomalehdelle. Pakkaset sais EDELLEEN tulla, ettei toi kuranmäärä olis niin valtava, miettikää nyt kuinka monta kertaa päivässä tota pentuakin päästetään ulos ...ja sisälle.... Kyllähän me koitetaan pyyhkiä niitä käpäliä mutta eihän se kokonaan asiaan auta. Vielä kun saatais kodinhoitohuoneen kurasuihku esiin kaapin takaa, niin olosuhteet paranis huomattavasti, kun sais suihkuttaa koiran puhtaaksi. Viuhan on niin siisti, että se harvoin rapastuu muualta kuin just suoraan pikkukäpäliensä pohjista, mutta Bomber, oi Bomber.... hän nauttii kaivamisesta, möyrimisestä ja kaikesta itsensä ruhnaamisesta. Ja se näkyy. *lumilumi tule jo, pakkanen pakkanen, tule edes sinä*

Mietin muuten, tässä kaiken vauvakuumeen (joka on krooniseksi luokiteltu, turhaan mä siis sitä ajan pois) keskellä, että hullu, ihan virallisesti HULLU olis tää ihminen jos vapaaehtoisesti haluais tähän vielä vauvan. Koirat juoksee jaloissa, kampittaa joka käänteessä; lapset huutaa kakka tuli, avaa tää maitopurkki, apua tulee verrrrta, toi on tyhmä ääliö; tiskit pursuaa yli pöydiltä vaikka ne on tunti sitten just ladattu koneeseen, pyykit pönöttää joka nurkan takan vaativina pinoina milloin minnekin päin menossa olevina; kukkasetkin pudottelee lehtiä sitä rataa että jos ei muuta imuroitavaa löydy (hah) niin ainakin niitä ja sitten saa tehdä aika taikoja että tähänkin koneelle pääsee istumaan. Että tähän vielä joku maha joka saa yrjön kurkkuun tai vauva joka vaatii huolenpitoa joka toisessa välissä vähintään. Ei, en mä ole raskaana, käyn vaan itseni kanssa keskustelua, koska tosiaan on tämä krooninen taati. Vauvat ON niin ihania. Ja lapset tietenkin, mitä tää elämä ilman niitä ohjelmavastaavia olisikaan!!

Mutta tässä ollaan ja taas mennään, mieli on hyvä, lämmin, hellä *naur*