Kärinää ja körinää, mikälie juntturatauti tuloillaan, kun ei etene ollenkaan. Yöllä taas killittelin hereillä ja tein tieteellisiä kokeita. Kuulin sellaista kihinää ja siritystä aina kun avasin silmäni (pimeässä ei silti näkynyt mitään) ja kun suljin ne, oli hiljaista. Joko minun luomieni joku hydrauliikkatoiminto meinaa pettää tai sitten pettää joku päänsisällä. Aikani tuota testasin, kunnes uni (onneksi) korjasi mukaansa.

Eilen sain jälleen esimakua siitä kuinka ihanaa on myös se, että lapset kasvaa: esikoinen leipasi superhyvää omenatorttua, teki vaniljakastiketta, keitti kahvit ja kutsui mammansa herkuttelemaan! JA oli siivonnut keittiönkin. Wau. Oli kyllä niin hyvää, että tilasin samanlaisen tarjoilun kaikkiin mahdollisiin pippaloihin! Eipä tyttö tiedä mitä lupasi... Tänäaamuna toiseksi vanhin, metsänneito Ansu, kaateli minulle kahvia ja pissatti koiran (no, uusi takki jota piti kokeilla hieman vauhditti asiaa...). Keskimmäinen haki aamulehden nenäni eteen ja kattoi aamiaistarvikkeita. Kyllä kelpaa olla äiti tässä talossa!

4v poikuli heräsi vasta nyt, ihme ja kumma. Ehkä sitäkin valvotti luomieni surina...