Joku rapsaa enkä saa nukuttua. Uusi vauvalehti on vessassa enkä jaksa lähteä hakemaan. Siis koneelle, niin johan alkaa kohtaa pilkityttämään. Mä luulin ensin että hiiri rapisteli nurkissa, mutta täälä mitään ole. En tiedä mikä, mutta kripsahtelu jatkuu. Saattaa se olla telkkarikin jonka just suljin...

Mentiin tänään sitten kaupunkiin, kun vauvapoikakin oli terve rokotuksesta huolimatta. Käytiin Herra Hakkaraisen talossa ja siellä vierähti TAAS helposti se reilu tunti, jonka jälkeen alkoi mamman mahaa kurnia jättisuuenmoinen näläkä. Kokosin penskat ja esikon, joka oli lähistöllä kaupoilla ja mentiin ravinteliin syömään. Lapset meinas hyperventiloida riemusta ja me nautittiin oikein hitaan kaavan mukaan alkusalaatit, pihvit ja jälkiruokajäätelöt. Nyt kerron teille salaisuuden jota ei saa kertoa kellekään: meidän pikku Oliver sai maistaa vähän jäätelöä. Lusikan nirkolla hiukan vaan annoin, ehkä nuppineulanpään kokoisen hiutaleen. Ja tykkäs!! Ensin tärisi koko poika jännityksestä kkun lusikka osui alahuuleen (oli vissiin kylmä) ja sitten se mussutus! Posket kävi tiuhaan ja ikkuiset huulet pysyivät tiukasti mutussa tän tärkeän maistitoimituksen aikana. [Tälläinen mä just olen, huoooh.... ensin en meinaa antaa mitään soseita vauvaraasulle ja sitten vaan joo jäätelöä ruokalistalle heti tokana! *iih, mikä äiti*]

Kotosalla jatkui eilinen hyvinsujunut maistatus päärynä-omenalla ja poitsu veteli ihan mielellään sitä jo muutaman lusikallisen oikein. Ihan selvästi huomaa että hän on nyt herkkä tälle maistatukselle ja ruokajutuille, alkoi miehen kotiuduttua kahvipöydässäkin tuijotella että mitä me tehtiin ja suuhumme laitettiin kun kuppeja kallisteltiin. Viinks-viinks-viinks pojan pää kääntyili ja seurasi jokaista liikettä herkeämättä. Hiukan hauska heppu!

Posti toi eilen jonkun bengalintiikeri dvd:n, ilmaisen, ja mukelot katsasti sen tänään kera isännän. Oli vissiin hyvä kun kuakan ei liikkunut mihinään olkkarista toviin. paitsi tietenkin ihmemies McIlari jonka perässä MINÄ sain karata joka välissä Olskupojan syöttöjen lomasta. Kävin noin sata kertaa hakemassa pojan vessasta ja yhtä monta kertaa suljin täysillä paahtavan vesihanan, tuhat kertaa keittiöstä muuten vaan ja viisisataa kertaa keittiön työtasolta kurkkimasta yläkaapeilta niitä tarvikkeita jotka sinne oli Ilaripiiloon laitettu. Harvinaisen huonoon piiloon, näemmä vielä. Muutaman kymmenen kertaa hain pojan pois porstuasta ja päästin ukoiran sisälle, yhden kerran kävin ulkokautta saunanovella päästämässä sinne itsensä lukineen pojan pihalle. Kyllä pitää mielen vireenä, tuommoinen vilpertti. Mainiona miehenä hän kerran ohikiitäessään (minua pakoon) nipisti esikkoa jalasta ja kun esikko muka-harmistuneena lerputti alahuulta ja voihkaisi, niin tämä sukkela poika hymyili valloittavasti "anna shuukko" ja jatkoi muiskautettuaan matkaansa. Velmu! Mikähän siitä vielä tulee?

Tää teki kuitenkin tehtävänsä, alkoi ramaseen. Rapinakin lakkasi, jes!