Joku taantuma iskenyt munkin elämääni. Eilisilta meni koneella kökkien työjuttujen kanssa. Myöhäisilta! Tavasin puolan sanakirjaa ja väsäsin tekstejä. Kaikki muut nukkuivat ja oltiin saunassakin käyty. Voi kekkuli, miten tää on taas mennyt tämmöseks. NIIN pyhästi piti toimia erilailla kuin silloin vuosia sitten, jolloin tein töitä kaikki ne ajat jolloin en hoitanut lapsia. Eli illat ja yöt ja viikonloput. Pah ja pah! Se vaan tuntui vielä ihan hyvältä vaihtoehdolta eilen, vaan eipä tunnu enää. Pää ei ole latautunut hyvällä kirjalla tai telkun viihdepuurolla. Kivistää ja asiat pyörii mielessä.  Muahan ei siis kukaan mitenkään painosta yötöihin, muuta kuin minä itse. Olen itse itseni pahin pomottaja. Enkö mä mitään ole oppinut...

Kohta alan väsään eväitä, perhekerhon pitäisi tällä viikolla sitten jopa olla. Viime viikosta kunnostautuneena muistin jopa Ansun eväät kässäkerhoonsa. Vielä kun joku leikkais mun etuhiukset ja värjäis pään keväisen raikkaaks (ei sentäs vihreeks kuitenkaan, kiitos) ni ois jo aika mageeta.

Yksi tylsä juttu pitää vielä näpyttää koneella ja se siitä. Yksi aikakausi on loppu sitä myöten. Huh helpotusta.