Nyt ollaan yllinkyllin syötettyjä ja juotettuja, mummulasta tulleina. Siellä oli pastaa, kermaperunoita, lihaa, kalaa... vaikka mitä! Itse vietiin jälkiruuaksi omena - ja mustikkapiirakka menttaliteetilla että kukaan mitään kumminkaan jaksa enää sitten, mutta niin vaan jaksettiin. Paikalla oli siis siskonikin perhe ja tunnelma oli tiivis ja lämmin.

Lämmin oli myös mun kahvimaitoni aamulla, ihmettelin sitä hetken mutta lorotin silti kahviini. Seuraavaksi tökkäsin veitsen margariiniin ja ihmettelin sen juoksevaa olomuotoa. Pienimuotoista karjahtelua muille: kuka on näitä säilytellyt pöydällä häh - ja sitten alkoi todellisuus valjeta, meille kaikille. Jääkaappi oli poksrikki. Todella mieluisaa. Eikä onneksi ollut täynnä ruokaa ja maitoa. Jotka suurinpiirtein kaikki pilalla. Hienoa.

Ja hienous senkuin jatkui. Tiskikoneesta kaivetut astiat olivat jonkun ryyniräpäskän peitossa, joka ei ollut kyllä mistään elintarvikkeesta kotoisin olevaa ryyniräpäskää. Sihti puhdas, koko kone puhdas, mutta astiat ne vaan kellottivat likaisina. Olisko sekin rikki, mitä? Eipä ole koneet kuin kolme vuotta vanhoja, aikakin jo hajoilla.

Vielä kun keksis millä rahalla niitä uusia ostelis. Mutta juurihan haikailin luomumman elämän perään: tässä sitä nyt on koko rahan eestä! Ei ole huolia edes kaupassakäynnistä, kun ei ole missä niitä tarvikkeita säilyttelis.Vau, täähän alkaa maistua ihan elämältä.