Lisäys tähän alkuun: torstai vierähti keppeesti lasten vappunaamiaisissa : meiltä oli paikalla kaksi merirosvoa, kissa, gootti, nalle puh ja kevätpörriäinen! Jytäjalat vipatti siihen malliin että äitipörriäinenkin sai rakon kantapäähän...

Onpa kiva röhnistellä ihan kotona! Kummasti alkaa tääkin elo tuntuun niin mukavalta, kun on vähän käynyt lumpustamassa maailmalla."Maailma" oli tällä kertaa Tampere ja sinne lähdettiin lauantaiaamuna junalla : me naiset ja Oliver. (Mies ja isommat pojat lähtivät omalla autolla samaiseen kaupunkiin Hot Rod & Rock Showhun.) Koko päivä kierreltiin kauppoja ja nautittiin ihanasta kesäfiiliksestä! Ilma oli todella lämmin, kyllä oli komia lykkiä rattaita ulkonakin kun ei tarvinnut yhtään vällyjen kanssa pelata. Ja vaikka me ostoksilla noin niinkuin oltiinkin, niin se ei ollut kuitenkaan se pääasia, vaan yhdessäolo ja maisemanvaihdos! Syötiin hyvin (hyvin paljon), herkuteltiin (baibai mun terveyskuuri...) ja katseltiin kaupunkilaisten menoa. Jotain toki ostettiinkin, tyttärille kaikkea kesäkivaa ja kotolaisillekin tuliaisia. Illansuussa vasta kotiuduttiin ja oltiin kyllä väsyneitä mutta onnellisia! Julia totesi kunnon maalaistyttönä asemalta kotiinpäin ajellessamme, että ihanaa kun nää maisematkin on niin kotoisen rauhoittavia (peltoa ja metsää). Juu, me ollaan tälläisiä rauhaa rakastavia ihmisiä *virn*

Sunnuntaina oli sitten yhdellä jos toisella muutoksen paikka, kun varsa lähti valmennukseen. Mää sitä surin tietysti etukäteen jo silmät punaisina, varsan biologinen äitee sai hepulin varsan lähteissä ja varsa kuulemma oli hieman itkeskellyt sitten uudessa kodissaan. Tämmöstä se nyt sitten on! Mää purin kaipuutani syömällä, äiteetamma suuttumalla kaikille muille hevosille (hetken mentiin isoo lujaa laitumella) ja varsa - no hän tästä toipunee kai nopeiten, kun sai kerralla niin paljon kaikkea uutta tilalle:  uudet ihmiset, paikat ja KAVERIT! Mutta sen verran mua otti koville, että en tiedä kyllä haluanko meille enää koskaan varsoja. Luopuminen on niin kamalaa! Toisaalta... ystävän hevonen varsoi viime yönä ja kyllä sen tietää kun sitä pikku honkkelia menee katsomaan niin sulattaahan se sydämen. Tietenkin. Toki siis meidän varsa meni parhaaseen mahdolliseen paikkaan, ettei siitä ole ollenkaan kiinni. Tiedän että siellä osataan kuunnella hevosta sillätavalla henkilökohtaisesti, meille kun tämä hevosen henkinen hyvinvointi on just yhtä tärkeää kuin se fyysinenkin.

Mutta, nyt täytynee vaan pyyhkiä kyyneleet, niistää nenä ja mennä halimaan pikku peikkosia tuonne leikkien temmellyskentälle. Äidin pikku palleroposket siellä aloittavat taas aika tarmolla uutta viikkoa.