Tauti alkaa hellitellä, Ilariin iski vain kuumeen, onneksi sekin meni ohi päivässä. Oliver tokeni ihmeesti todella nopsaan, söi jo tauti-iltanaan joulutorttua... *varmaan just passelia ravintoa oksennustautiselle, heh*

Kaikki muutkin asiat sain järjestyyn, en kyllä muista just nyt että miten. Tallin pihallekin jäin sitten autolla jumiin, kun kerran pääsin täällä kehuskelemaan etten muka olisi. Neuvokas nainen iski heinätollot renkaiden eteen ja taakse ja sitten lähettiinkin niin että korret pöllähti *kuka soittaa niksi-pirkkaan*!

Julian open tykönä oli vanhempainvartti ja ihana oli kyllä kuulla tyttösestä kivoja asioita. Tokihan minä tunnollisen tyttäreni tuntien tiesin, ettei mitään ongelmia ollutkaan koulunkäynnissä, lähinnä mä sitä olenkin huolehtinut että olisi välillä "kuin ellun kanat", eikä aina niin mahottoman kuuliainen *hih*. Mutta kerrankin kun kehotin häntä vaan "makaamaan ja syleksimään kattoon" niin suuret silmät suureni entisestään, että "en kai mä nyt hyvänen aika SELLAISTA tee"! *no äiti tekee sitten*

Otsikkoon viitaten mulla akoi kamala päänsärky eilen illalla, tai ei edes särky vaan sellainen tonnin paino vaan painoi päätä (päässä, hehhheh) ja onneksi se mies tuli työmatkalta kotosalle, vilkaisi mua ja sanoi että voisit kyllä mennä maate. Mä ajattelin että en kai, mutta hyvä kun jaksoin yläkertaan kiivetä, joka paikkaa särki ja kangisti kummallisesti. Simahdin luultavasti siinä sekunnissa (kaikki päiväkuteet päälläni) ja kun mun puhelin sitten pörisi, niin luulin että oli aamu. [No, oli kulunut vain noin puolentuntia ja] ukko kyseli alakerrasta viestillä oliko pikkukoira saanut jo ruuan. Mä en ymmärtänyt mitään, ihmettelin että en kai mä sitä aamulla vielä ruokkinut ollut kun kerran nukuin... olin ihan sekasin. Ihmettelin kun lapset tuli rappusissa vastaan (menivät nukkumaan) ja mä hosotin niitä kouluun. Kun sitten asiain laita selvis, niin menin jatkaan uniani (edelleen kaikissa vaatteissani) ja seuraavaksi heräsin vasta aamulla ja nyt onkin ihan ookoo olo.

Tänään on kahdella lapsosella pikkujoulut luokissa ja ONNEKSI hain viikolla ajoissa niihin paketit ja eväät, en olisi eilenillalla kyllä saanut mistään mitään tolkullista irti. Muutenkin kaikki näyttää olevan suht kondiksessa, mitä nyt LUMET ON LÄHTENEET , mutta se nyt oli arvattavissakin. *harmituksen harmituksen harmitus*. Hyviä puolia kun pitää joka asiasta kaivella, niin enpähän jää tänään autolla lumeen jumiin.

Äitini tilanne on muuten melkoisen... melkoinen. Jotain hoitoa on alettu antamaan, tablettina, mutta lääkärikin sanoi, että voi olla että se ei auta ja vaikka auttaiskin niin voi olla että ei ehdi ajoissa. Mä jotenkin vasta nyt sisäistin tän asian ja itkin kyllä väsyneenä sitäkin. Mutta nyt mennään näin, murheita mietitään sitten kun on murheen aika.

Pikku töpsykkävarpaat tässä ympärillä läpsyy lattiaan, mun onneni.