Ilari kyseli kokoajan onko muumiaamu. Muumiaamu tarkoittaa montaakin asiaa, mutta enimmäkseen kai sitä että muut ovat lähteneet kouluihin ja töihin ja me kotolaiset oleillaan huoneessa jonka nimi on niin osuvasti OLOhuone ja katsellaan muumeja. Minun rekvisiittaani kuuluu kahvikuppi ja Ilarille omena. Minä olen tietokoneella, tai selailen aamun lehteä ja Ilari istuu vieressä ja kommentoi muumeja. Kukaan ei siis kuule mistään mitään, tv:stä tai ajatuksista, mutta me ollaankin vain läsnä toisillemme, jotenkin koomisella tavalla. Selalinen on muumiaamu.

Koira tuli aamupissiltä sisälle ja hyökkäsi eteisen kuramaton kimppuun. Komensin sitä siitä pois ja aina vaan kun hiukan hellitin niin koira oli kyöräämässä sitä mattoa. Ihmettelin. Sitten häärilöin keittiössä ja ihmeellinen kalanhaju tuli nenääni. Meillä syötiin kyllä eilen kalaa, mutta jäljetkin siivottiin eilen. Sitten mun silmiini iski lätäkkö tiskipöydältä, oikein mehukas kalaliemi uunikalan jäljiltä ja sitä jatkui vana eteiseen, isompi lätäkkö oli taas siinä koiran himoitsemalla matolla.... Mies oli siis vähän vienyt roskista ulos. Mahtoiko roskikseen asti riittää enää juurikaan mitään, epäilen.

Arki, se monen asian pelastaja, sellainen perspektiivin antaja. Kohta lähdetään mummolle kauppareissulle ja vähän siivoilemaan. Siivousfriikki kun ei boheemiksi yhdellä diagnoosilla muutu, jos tälläinen huumori sallitaan (ja jälleen äitini itsensä suusta). Hän on myös naureskellut pistävänsä elämänsä ranttaliksi ostamalla jotain muuta kuin rasvatonta jugurttia. Selviytymiskeinoja nuokin, tilanteessa joka on mennyt yli meidän kaikkien.