Kun en nyt muutakaan kanavaa keksi elämääni purkaa, niin toteanpahan tänne, että mies tuossa haki juuri muutaman kassillisen vaatteitaan ja muutti pois. Olen tällä hetkellä ihan ok, luultavasti en siinä vaiheessa kun lapset alkavat itkeä isänikävää, mutta näin se nyt vaan meni. Syykin on se sama, mikä meillä on ollut ilmassa jo pitkään, eli mies ei halua vaan enää olla kanssani - siihen on vähän paha laittaa vastaankaan. Hän ei siis osaa sanoa mitään syytä miksi ei enää viihdy mun kans, tunteet kai jotenkin loppuneet. Ihan hillitysti kaikki tapahtui, ehkä ajankohta olisi voinut olla toinen, mutta toisaalta menkööt nyt kaikki samaan syssyyn. Tulipahan vietettyä se viimeinenkin hääpäivä sitten, kuinka kornia, kun mullakin oli olevinaan niin mukavaa ja toisella ei.

Kaikenlaista mielessä liikkuu, mutta liikkukoon, nää arjen realiteetit iskee nyt nenään eli perunat porpottaa hellalla ja uunissa kypsyy kala. Ihan kuin Oliverin pöksyissäkin olis parit realiteetit haisemassa...