Tää ei ole ollut mun päiväni, en tiedä kenen, mutta ei ainakaan mun.

*Aamu meni mönkeriksi, nyökin ja torkuin ja unohdin antaa Ansulle eväitä mukaan (menee suoraan koulusta yli kahdeksi tunniksi käsityökerhoon ja eväät ovat poikaa siinä välissä). En huomannut unohdustani missään sellaisessa vaiheessa päivää jotta olisin edes voinut asian korjata. Syyllisyyden pistoksia laiskasta äidistä ilmassa.

*Huomasin liian myöhään , että on perhekerhopäivä. Ollaan oltu satatuhatta viikkoa kipeinä, joten moinen rutiini oli päässyt unohduksiin sekin. Lähdettiin kuitenkin, kovalla innolla ja tohinalla. Huusholli jäi juuri sennäköiseen kuntoon kun voi olettaakin kun sieltä on lähdetty lieskat peffassa vähän kerhoilemaan. Juoksua ja mehupisaroita ilmassa.

*Perhekerhoa ei ollut. Piha oli autio ja ovet lukittuina. MISSÄÄn ei ollut ilmoitusta asiasta (yleensä paikallislehti aina infoaa ja viimeistään oveen kiinnitetty lappu). Soittelin muutamaan paikkaan ja lopulta tuli kerhotädiltä vastaus: voi anteeksi. Olivat jossain palaverissa/koulutuksessa ja unohtivat kertoa kaikille, vain sopivasti näkösällä olleille. Niinpä juuri. Tulikivenkatkuisia ajatuksia ja muminaa ilmassa.

*Oli oikein mukava palata kotiin joka oli hermioottisen sotkuinen.Koira oli syönyt tyttöjen kumisaapasta ja minun buutsini vartta. Apeina pojat söivät eväitään keittiössä ja minä nuhjutin vauvaparan hereille kun yritin riisua toppavaatteista umpiunessa koisaavaa ihmispoloa. Rääkynää ja hikeä ilmassa.

*Tein ruokaa pitkän kaavan mukaan ja kukaan ei olisi jaksanut odotella, mukaan lukien minä. Mahan ja äidin murinaa ilmassa.

*Naama harmaana harmittelen kun ei ulkoiltu, mutta ei kai, kun yksi nukkuu sisällä ja toinen ei missään ja kolmas nukkuisi vaan ei saa ja niin eespäin. Pläähkis-mieltä ilmassa.

Kirjoitin jo aiemmin bloggauksenkin mutta sekin katosi jonnekin. Tietenkin.

Ehkä huomenna...paremmin?