Eilen tökki joku enkä saanut vuodatusta toimimaan, nyt taas ei ole aikaa vuodatella... Poijjat koisaa vielä ja sitä autuutta ei tuhinasta ja puhinasta päätellen kauaa kestä.

 Aamukahvini jo joinkin autuaassa rauhassa *outoa*.Onpa rauhoittavaa kun kuulen koiran jyminähaukun ulkoa, on siis ainakin tallella...haukahtelee aina varmuuden vuoksi pimeässä, jos siellä kumminkin liikkuisi joku epämääräinen :) Valoisalla katselee vaan kulmat rypyssä kilometrinkin päähän tielle ja arvioi tunteeko vai ei ja onko vaarallinen yksilö vai ei (siis haukkuako vai ei). Useimmiten ei :) Yhtenä kesänä tuli hieman kauempi mökkinaapuri kysymään " mikäs ison koiran on" kun he olivat olleet jo pari päivää mökillä eikä se ollenkaan heille haukahtele tervehdykseksi! Mä selitin että olette tulleet jo niin tutuiksi, ei se parhaimpia kavereita hauku :D

Eilen tuli sitten lunta tännekin, tai oikeastaan jo lauantai-iltana ripsi jotain valkoista. Meillä oli Julian luokkakaveri leikkimässä ja häntä lähtiessäni viemään kotiin huomasin tuon oudon ilmiön laskeutuvan maahan värjäten sen valkoiseksi. Sunnuntaiaamuna Ansu meni omalle luokkakaverilleen leikkimään aj kotiuduttuaan tuli hänen toinen kaverinsa meille loppupäiväksi. Olikin kivaa, kun pystyivät touhuamaan ulkona tuntikausia, välillä kävivät hanskanvaihdossa! Juustoleivät ja jätski antoivat potkua uurastukseen...

Mummu pääsee tänään hakemaan uuden asuntonsa avaimet, siitä alkaakin sitten uusi jakso kaikkien elämässä. Tai vähänhän se on jo alkanut tässä rytäkässä ja ryskeessä...

Miehen kanssa eilen suunniteltiin pikku "pintaremonttia" huushollillemme, siis tälläistä järkiperäistämistä ja sen semmosta. Lisää kaappeja kodinhoitohuoneeseen, lisää kaappeja eteiseen, hyllyjä keittiöön. Saa nähdä minä vuonna toteutuvat, mutta onpahan ainakin suunniteltu!

Pienempikoiruus oli lauantain pökötyksensä jälkeen kuin pullataikinaa eilen, aivan leivottavissa ja muotoiltavissa ja parasta kaveria. Täytyisi sillekin antaa enemmän laatuaikaa, mutta en mä pääse tällä jalalla vielä edes lenkille! (haava jalkapohjassa estää edelleen astumisen muulla kuin päkiällä) Esikoista en kyllä enää lenkille laita, tekee jo nyt niin paljon kun liikuttaa hevosia ja mukeloita, laihtuu vielä olemattomiin... Onneksi sillä on aina ollut hyvä ruokahalu. Ei tarvitse pelätä murkkuiän syömishäiriöitä ihan heti, kuten ala-asteen terveydenhoitaja jo huolestuneena kyseli, SYÖKÖ tuo lapsi mitään?! (tytär on siis nyt 13v ja varmaan n 180cm pitkä). Syöhän se ja paljon mutta kun kasvaakin ja paljon :D Onneksi opettajakin meni sanomaan silloin että lienee ainoita tyttöjä sillä luokalla jonka lautanen on täynnä ruokaa :) Kun tekee tarpeeksi "töitä" ulkoilmassa liikkuen niin pysyy ruokahalukin terveen tukkijätkän mitoissa...

Nyt tuo Ilari jo huutelee "äiki" tuolta, tarvihee mennä katsomaan toisenkin pojan tilannetta. Yöllä hältä tuli aivastuksen jälkeen verta nenästä ja sitä taisi olla vähä jokapaikassa roiskuneena, varmaan ihan meilenkiinotisen näköinen nukkumisympäristö! (tuo nenäverenvuoto on minulta perittyjä omituisuuksia)

Ulkonakin valkenee, vaikak onkin hämärää vielä, tässäkohtaa se lumi auttaa ja paljon. No, pian se kai jo sulaa pois, niin ne uhkasivat säätiedotuksessa...