Ainakin täällä meillä. Aamulla hivenen täpinässä oleva eskarilainen hauskuutti kaikkia noin miljoonatsiljoonalla kysymyksellään. Onneksi katsottiin illalla kaikille vaatteet valmiiksi, ettei tullut siinä päättämisen vaikeutta aamutouhuihin. Minä kuskasin porukan, kuten aina ensimmäisenä aamuna syksyisin, ja sinne menivät iloisena kavereidensa tykö sekä tytöt että eskaripoika! Kaikesta hämillään oleva kolmevuotias sen sijaan ei ollut ollenkaan iloinen, vaan karjui keskellä kylän risteystä "KERHOON! KERHOON! KERHOON!" ja karjunta yltyi ulvendeeraukseksi kun en kääntynyt kerholle päin. Noin tuhat kertaa ehdin kotimatkan aikana sanoa, että kerho on kiinni... No kotona rauhoittui, kun vähän askarreltiin (mää olin ollut kerrankin kaukaa viisas ja jo kesällä hankin tiimarista askartelusettejä, puisia maalattavia juttuja sun muita). Oliverin kanssakin yhteiset leikit sujuivat ihan mainiosti ja äkkiä päivä kului ja haettiin porukka taas kotiin. Huomenna menevät sitten taksilla, joka hakeekin suoraan pihasta *luksustelee*.

Esikonkin olotila varmaan jo rauhoittunut, ainakin puhelusta päätellen. Lämmin olo siitäkin ja yhteydestä jonka tiesinkin siellä jossain rebelliousin alla olevan. Mun vanha hyvä ystäväni on ollut niin suuri henkireikä mulle tässä viime päivinä, että jotenkin olin jo ennen esikon kuulumisiakin aika rauhallisen luottavaisin mielin. Pienenä kevennyksenä voinen sanoa, että laihdutusniksi nro 185 on kyllä yletön stressaaminen. Mä olen viime päivät syönyt, suorastaan mussuttanut koko ajan, enkä silti ole perjantain jälkeen lenkillekään jahkaantunut, mutta silti tänään HOUSUNI PUTOSIVAT kun nostin Oliverin syliini! Onneksi olin ihan kotieteisessä, etten ihmisten ilmoilla. Mikähän siinäkin, hengittääkö sitä jotenkin kuluttavasti puuskuttaen vai mistä se johtuu...

Meillä on muuten kauhea tuuli. Katselin "pimeneviin iltoihin tunnelmaa tuovia"  erivärisiä lyhtyjä just jostain mainoksesta ja ihmettelin miksen ole niitä aiemmin hainunnut pihaani. Ei tarvitse kuin katsoa ulos niin jo muistuu mieleen. Siellä pysy kunnolla savupiippukaan paikallaan, saati jotkut ripustukset.

Ilari muuten tuunasi yhden lasten kaverin keppihevosen. Löysi tussin ja koristeli kiekuroilla koko puisen varren.(mä käytin aseinani kaikkea fairista kynsilakanpoistoaineeseen, mutta hiomapaperi vasta auttoi...) Oli myös nakertanut kissahiekkasäkin pohjaan reiän, niin että kun nostin sitä niin kaikki valahti pöllähtäen lattialle. Kyl on komiaa kun on näitä sulo-sirpukoita *nauraa*