Kiva aamuilma; kirkas taivas, aurinko kellertää jossain kuusien takana, joki hyisen turkoosi. Isoin koira homspautteli itseään pitkin tantereita aamulla ulospäästessä, ihmettelin mikä kumma sillä oli, mutta sitten tajusin jässäleen posauttelevan jääriitteitä nurmen lätäköistä (joita on all over, kiitos viimepäivien megasateiden). Tai sitten riitteet poksui ihan itsestään ja koiranen meni niitä pelästymään, tiedä häntä...

Tänään kuuluu ohjelmaan , ministeri Häkämiestä kopioiden: kaupassakäyntiä, kaupassakäyntiä ja kaupassakäyntiä. Jossain välissä 5v poika menee kaverilleen leikkimään (luksustakin löytyy: hänet noudetaan!), esikko tulee kaverinsa kans viettämään aikaa ennen rippikoulunaloituskonserttiin menoa ja kun siihen lisää nää normaalit arkijutut niin johan on perjantai pullollaan kaikenlaista. Kun mää lamppaan kaupoilla päivällä, niin mies joutuu meneen tallihommiin illalla - tai pääsee, riippuu ihan miten asian ottaa. Monesti on ukko huokaissut että ihan rentouttavaa olla siellä karvaturpien kanssa, kun kukaan ei heittele legoilla eikä pikkuautoilla, eikä kukaan HUUDA. Eli senverran on kuitenkin hälläkin kokemusta lapsien kanssa vietetystä ajasta...

Vauvapoika on jo jonkin aikaa kääntyillyt selältä vatsalleen, nytkin punkersi itsensä tuossa vierellä sängyllä mahalleen ja kauhea pyristely kun siitä pitäisi päästä ETEENPÄIN. Ei vielä, rakas pikku vauveloiseni, ei vielä... Ole nyt hetki tässä äidin nyttymössykkänä.

Kun pienemmän koiran karvanlähtö loppui, niin meikämamman alkoi. Kamalia pitkiä luiroja roikkuu joka paikassa, varsinkin vauvan kuolaisessa nyrkissä ja mun rasvatulla naamallani saunan jälkeen. Koitan pitää niitä ponnarilla päivät, ettei joka paikkaan jäisi aina kasaa dna:ta  jälkipolville selviteltäväksi, mutta silti niitä vaan löytyy. Piti mennä ottaan jotain väriäkin päähäni, mutta en taida, lähtee vielä viimeisetkin hapsut!

2v on osoittanut omaavansa tiukan luonteen myös siinä mitä sana-arkun sisältöönsä tulee: poikaroika käyttää eniten sanontoja "tää on mun, MUN!!" ja "TÄHÄN!!!". Viimeksimainittu on ihan suoraan kopioitu äiteensä käskytyksestä koiralle, osoitan aina kädellä paikkaa vieressäni ja huudan "tähän" kun pitää saada koira paikalle. 2v  käyttää sitä sitten muihin perheenjäseniin...

Hienoja uutisia lopuksi: kamerat löytyivät *syyyyyvä huokaus*.  Olenko mä muistanut edes kertoa, että meidän kesäreissunjäljiltä meinaan yksi kassi oli hukanteillä ja siellä oli huushollin kaikki kaksi kameraa. Hiukan kylmäsi että katosiko kaikki vauva-heppa-kesäkuvat sille tielleen. No nyt ovat tallessa ja kunhan saadaan taas poweria joka toosaan niin laitan jotain tännekin. Mä en siis ymmärrä miten saisin kännykästä niitä kuvia tänne, sekin kun pullottaa otoksia... No, taidan kysyä noilta teineiltä kun iltapäivällä tänne saapuvat!

Luonnonlakien vastaisesti taidan viedä laumani ensin pihamaalle naattimaan aaringosta (vaikka se sisältää jännitysmomentin vaatteiden kuraannuttamisesta) ja ponkaistaan sitten vasta renkaat rytkyen kaupunkiasioille. Jep. Mutta Santavuorta kuuntelen ensin aamu-tv:n jälkiviisaissa. Siinä on mummeli, joka osaa olla yhtäaikaa hössöttävä iäkäs täti ja silti ihan järki-ihminen auktoriteetilla varustettuna.