Ensin ajattelin että en kirjoita mitään. Sitten seuraava vaihtoehto oli että kirjoitan vaan sitä diipa daapaa mitä kaiken muun ohella elämässä on. Mutta menköön nyt.

Eilen siis esikoinen tuli kyytiini koulusta takki savuten. Siis mä melkein pystyin näkemään sen sauhun mikä ympäröi sitä pirriäistä. Narskuttelin hampaitani niin että leuat lonksui (ja huom! Ne lonksuu mulla siis ihan oikeasti!) ja Asserin kerhostahaku sai aika ikävän sävyn. Poika iloisesti esitteli kaikkea kivaa mitä oli tehnyt ja saanut ja mää vaan sihisin "ai-kun-kiva" ja en kyllä kuunnellut yhtään raasuparkaa. Esikoinen kielsi kaiken töllöilyn (tapansa mukaan, ei se ole ikinä tunnustanut vaikka valvontakameran kuva näyttää tositoimet) ja mää kihahdin ihan totaalisesti. Kotona karjaisin sille että nyt sitten saat kyllä painua pihalle täältä ja plikkahan lähti. Ikkunasta katselin kuinka se hiihteli menemään pitkin tietä. Ukkeli tuli töistä ja oli matkallaan nähnyt tytön harppovan (10 kilometrin päässä) ja ajatellut että siinäpä reipas nuori... Poikaystävälleen se meni, sehän oli selvä ja tiukasti siellä pysyikin. Mää totesin miehelle että kuule nyt en sitä kotio hae enkä kaipaa ja lysähdin ihan täysin. Painelin peiton alle ja karjuin että vie ukko lapses jalkapalloon (ja oli sen kuulemassa lasten kaverikin... *noloa*). Makasin koomassa sängyssä koko illan ja vasta kun kaikki hommelit oli hoidettu, niin kampesin itseni Oliveria hoitamaan. Vasta puoli kahdeltatoista yöllä likasta kuultiin ja laitoin sen kävelemään kotiopäin, mies lähti sitten autolla vastaan. Hää oli hyvin iloista likkaa ja mää jotain koomapotilaan ja kuolleen väliltä. En sanonut mitään vaan menin nukkumaan miettien että tähänKIN on siis tultu : sitä on siis onnellinen ihan siitäkin että kaikki lapset sattuu olemaan tallessa. Että toisinkin voi olla ja välillä jopa onkin.

Olen täynnä itsesyytöksiä, raivoa, riemua, helpotusta ja väsymystä. Ja noin sata litraa parkua vartoo ulospääsyä vielä.

Tän aamun aloitin sitten aatellen ihan jotain muuta, alan todella ymmärtää niitä murkkujen vanhempia jotka elää omassa KUPLASSAAN. Alkaa oleen todella houkutteleva vaihtoehto mullekin. Kyyditin Asseria kaverilleen kylään ja poika olikin ihan tohkeissaan siitä kun siellä on lehmiä! Ilarikin näki niitä ja vasikoita myös siinä pihalla ja huusi hysteerisenä kun ei menty rapsuttelemaan. Menin vanhalle tutulle luottokaverille terapiakahville ja sitten ajelin vaan sinne tänne nukkuvien lasten kanssa ja kuuntelin radiota. Hain rautakaupasta pari koukkua keittiöön patalappuja varten ja luimistelin nuupahtaneille kesäkukille jota yrittivät myydä. Miehen kans puhelimitse suunniteltiin pojille omia kaneja ja funtsittiin pihalle uutta Jussilaa. Hain tytötkin koulusta ja sitten syötiin kuvut turvolleen spagettia.