Kyllä menee elämä taas niin pohjia pitkin kuin voi. Esikko aiheuttaa kaikenlaista, ensinnäkin itselleen, toiseksi tulevaisuudelleen ja kolmanneksi tän perheen sisäiselle ilmapiirille. Oman mielentilani järkkymistä en viitsi edes listata, sen kyllä kestäisin jos koko muu perhe kestäisi ehjinä ja vahvoina. Sisarusten lojaalisuus on hanakkaa laatua, saavat kuitenkin tasaisin väliajoin veitsen sydämeensä, kun luottamus petetään ilman katumuksen häivää. Äitinä sitä on repivää katsoa, elää mukana, yrittää muuttaa. Mikään ei tunnu auttavan. Jotain täytyy tehdä. Kaikki on jo tehty. Opettajatkin levittelevät käsiään, kun keinot ovat loppuneet.

Nyt ei auta yksikään kommentti että sellaista se on ja kyllä varmaan meidän eetu-niinastakin tulee ihan hirvee kun on jo nyt kaksivuotiaana niin omapäinen. Anteeksi vaan, mutta en jaksa mitään tuollaista juuri nyt.