Hyvin menee mutta menköön *no nyt tippuu sitten iso kivi päähän kun kehuskelen* . Lapset nukkuneet hyvähkösti ,joka tarkoittaa että äitemammankin silmät olleet suht kokonaan auki aamusta iltaan, joka taas tarkoittaa että on tullut nähtyä elämisen ihanuus taas kerran omin silmin.

Kyllä mulla on ihanat lapset. Pulloposkiset taaperoiset, viirusilmäiset nauravaiset, pitkäkinttuiset kiitiäiset. Nauru ja kikatus raikaa, kun yksi painaa ponilla ja muut polkupyörillä savi pöllyten. Mökkinaapuruston heikompihermoiset kauhistelevat meidän villinlännen meininkiä, mutta meillä ei kainostella.

Eilen otettiin pikkupoikien kanssa aurinkoa pihalla, etsittiin suojainen paikka ja käännettiin lärvit kohti lämpöä. Poijjat istui potkukelkoissa ja minä kiikkerällä muovituolilla - kelkoissa oli huomattavasti parempi ergonomia *ja taas naapurit sai katseltavaa* Ilari on innostunut kerään käpyjä ja töykyräisessä maastossa pulkka on paljon mukautuvampi perässä vedettävä kuin mikään muu kärry. Mitä nyt pieni äänihaitta... Meillä eletään siis kuin omituisten otusten kerhossa konsanaan.

Tänään oltiin jo aamusti Oliverin neuvolassa (mainiosti kaikki asiat) ja sen jälkeen mentiin suoraan perhekerhoilemaan - ilmoittauduttiinpa merirosvoristeilyllekin kerhoretkelle! *huiih*

Huomenna on vappunaamiaiset koululla illalla ja tänään täytyisi saada kostyymit kuntoon kaikille naamioituneille. Mää esitän edelleen nääkähtänyttä kotiäitiä , siis oikeestihan mää tän maskin alla olen niin freesi ja pirtee ja rypytön... ja jonkun muunkin värinen kuin harmaa... Tosin mun tukka on nyt niin tyylikäs kun mää olin parturissa hemmoteltavana eilen. Pari tuntia meni ja sain ihanaa päähierontaa, sielunhoitoa rupattelun merkeissä, uuden tukan ja niin : väriä kulmiin! Mää oon innoissani kuin pikkumukula, sallinette sen mulle kun olen 35 -vuotias ja ekan kerran mun kulma karvat näkyy hei ilman suurennuslasia *this is a big deal*. Tukka on supermakee, tosin hiukan mun hymy pääs kariseen, kun Asseri hokee kokoajan että mulla on Bettina-tukka. Tiedättehän sen typsyn Suomen Unelmien Poikamiehestä, jonka silmiä ei sen etutukan alta meinannut näkyä...

Esikko on tetissä ja meis työmatkalla. Kaakit vaatii hoitoa ja mua kyl vaan laiskotuttais. Mutta otanpa termariin kaffeet mukaan tallille, niin johan alkaa lyyti kirjoittaan ja lapio laulaan. Varsaa pitää taas halitella, pian se ei enää ole meillä... Tosin ukkelin maasturista meni joku laakeri, joten saas nähdä koska me saadan koko hepoinen edes kuskattua "työpaikalleen".