Juu taas on ollut rankkaa ohjelmaa: olen seissyt puolipyörtyilemässä kolmen kaupan kassajonoissa ja sitten olenkin vaan syönyt. Huh. Rasittuuhan moisesta. Ja kuka käskee mennä kauppaan pääsiäisvälipäivienruuhkassa? Se samainen joka jätti leipää ostamatta - margariinia tuotiin kyllä kolme pakettia oikein- ja jätti miettimättä että tiistainakin on elämää ja nälkäisiä lapsia. Jotain ruuan alkuainetta siis sillekin päivälle kiitos. Ja jonotettiin. Oliko kaikki muutkin muka yhtä huonomuistisia? Tuskin, kiusallaan vaan sinne tunkivat tälläisen aidosti jotakin tarvitsevan ahdingon aiheuttajiksi.

Joskus mä vielä tykkäsin käydä kaupassa, en kylläkään siitä maksupuolesta ikinä, mutta siitä suunnittelusta ja ahaa-elämyksistä mitä tuli välillä hyllyjen välissä ja toisten ilahduttamisesta jollain pienellä kotiinviemisellä. Enää en tykkää. Ajatus ei juokse, eikä inspiraatio kuki. Kotona olen miettinyt mitä tarvitaan ja mitä ei tarvita mutta silti ostetaan ja sitten on aina ne sata maitoa vakiona, joita ostelisin varmaan unissanikin.Ruokakaupassakäynnistä on tullut ehdottomasti työläin osa kotiäitiyttä, jota ei voi mitenkään suorittaa varastoon - siis kaikenkaikkiaan, kun ei ole (onneksi )omia lehmiäkään - ja josta ei voi laiskuuttaan luistaakaan kovin montaa kertaa tai alkaa kapinamieli nostaa porukassa päätään.

Omavaraisuus on tavoiteltava ominaisuus, tosin vielä hyvin paljon haaveilun asteella. Mutta kuitenkin. Siis että olisi oikea Kellari, jossa olisi laareittain perunoita ja porkkanoita, hyllyittäin etiketillisiä lasipurnukoita täynnä metsän ja maan satoa: puolukkahilloa, omenamösseleitä, mehuja pullo toisensa jälkeen joka yskään ja janotukseen. Oih. Mutta kun ei ole edes sitä kellaria. Ja jos olisi, niin jostain ne perunatkin sinne pitäisi hakea kun ei ole perunamaata, jos ei lasketa sitä viimekesäistä metri kertaa metri plantaasia. Ja uuden talon uudessa pihassa kasvavat uudet marjapensaat eivät tuota kyllä purnukoittain mitään, kaikki menee maistiaisina suihin heti kun uskaltavat vihreästä punertavaksi muuttua. Jostain nekin siis kaikki pitäisi ostaa. Mutta säästäisi siinäkin jotain: ainakin hermoja, kun olisi kaikki kerralla jemmassa. Tulkoon syksynpimeät, talvenpakkaspaukut, tulkoon en-nyt-käynnisty-autot, tulkoon laiskuus! Kellarista vaan kainaloon mitä mieleen tupsahtaa ja padat sais porista käymättä ihmisten ilmoilla ollenkaan.Paitsi sen maidon takia. Pikkuseikka tässä hurmoksessa.

Kasvihuoneesta olen vähän haaveillut, tosin se ei toisi kyllä mitään säästöä meille, kun en taatusti osaisi siellä mitään kasvattaa. Paitsi ehkä nuutuneita naatteja ja kukoistavia rikkaruohoja. Mutta voisihan sitä kokeilla. Tänä vuonna olen ajatellut aloittaa ihan vaan niillä valmiilla amppelitomaateilla :)

Kuinkas nyt näin ramaseekin, Ilarikin nukahti toiseen kertaan jo päiväunille, itse en ole vielä ensimmäisillekään kerinnyt, ollut näitä tärkeempiä tehtäviä tässä ensin *laa laa laa* Josta tulikin mieleen eilinen itkuvirsi, eli Idols-Arin Scorpions-esitys. Ari itki, tuomari itki ja minä itkin. En kyllä tiedä miksi, kun mun mielestä se ei edes mennyt niin hyvin kuin alkuperäisesityksenä koko biisi. Olen vaan sellainen seuraitkijä. Kaikessa mukana...

No, jokos tuli tarpeeksi maristua ja naputettua tän päivän osalle, jätetään vähän huomisellekin.

Sohvalla alkaa olla hieman ahdasta,mutta yhdessä on niin hyvä olla, tuumii sakkini neljä nuorinta: