Olo on aikas tukkoinen. Näin pystyasennossa huomattavasti parempi kuin makuulla, vaikka tyynyjä olikin melkoinen keko pääni alla viime yön. Tuntui että niistin kokoajan ja silti olin tukossa, korvatkin rutisi ja porukkaa nauratti eilen kun kyselin kokoajan "mitä?" kun en kuullut mitään (muutakuin huminaa ja rutinaa, päänsisäisiä ääniä vissiin). Yritin sitten lukea huulilta... Onneksi Ilari tuntui nukkuneen ihan hyvin ja tuosta varmaan on paranemaan päin *pistää miettimään auttaako niistäminen mitään, koska Ilarihan ei niistä ja jonnekinhan senkin räkä katoaa* . Mieskin on tolpillaan.

Eilen, voi eilen... lapset tekivät niin ihanan tempauksen että liikutun vieläkin kun sitä muistelen. Lähdettiin käymään lastenohjelmien aikaan kaupungissa miehen ja Ilarin kanssa - hakemassa rehua hevosille muutama säkki ja isolle koiralle ruokaa tuhannenmiljoonaakiloa jne , sellaisia pikkuostoksia siis. Jossain vaiheessa muistin että pikkulikat menee tänään pulkkaretkelle koulusta ja sinne saa ottaa namia evääksi, mentiin siis ruokakauppaankin. Jossain vaiheessa soi mun kännykkä ja esikko soitteli että älkää vaan vielä tulko. Luulin että pilailee, yleensä on aina kamala kiire ties minkä takia saada meidät kotio, koska meidän kaupungissakäynti on verrattavissa vessassakäyntiin: aina silloin on jollain Erittäin Tärkeää Asiaa. No nyt ei kuulemma ollut ja mä aloin miehelle epäillä josko siellä on a)hajoitettu jotain jota nyt liimataan tai siivotaan b)hukattu vaikka kani heinien joukkoon ja kaiken saamisessa oortninkiin veisi hieman aikaa.

Kotipihaan kaartaessamme alkoi ihmeet näkyä. Koko piha oli valaistu ulkotulin: näytti muuten ihanalta hämärtyvässä illassa, sinisen maiseman keskellä loimuavat liekit. Polku johti ulko-ovelle ja siellä oli Asseri meitä vastassa "tervetuloa". Mitä ihmettä?! Porukka tempoi kassit käsistämme ja johdatti keittiöön. Siellä oli myös vain kynttilöitä valaistuksena , pöydässä kaksi annoskulhoa ja viinilasit, taustalla soi joku Luis Armstrongilta kuullostava raspikurkku. Meidät johdatettiin istumaan ja meille tarjoiltiin ihanat herkutpikku suolapaloista hedelmäjälkkäriin ja laseihin kaadeltiin poreilevaa juomaa (oli kuulemma jotain sekanektaria ja vissyä sekaisin, oli HYVÄÄ). Siinä sitten nautittiin ja mä niiskutin onnesta. Lapsien naamat loisti kirkkaammin kuin jouluna meidän ihastellessamme kaikkea. Siinä silmien tottuessa tunnelmavalaistukseen huomasin että koko köökki oli siivottu, ikinä varmaan ollutkaan niin ilman tilpehööriä sun muuta "tarpeellista jolle ei ole muuta paikkaa kuin keittiön työtaso" ja mähän itkin taas. Lapsia nauratti.Ihana ilta.