Murphy kävi kylässä ja teki tepposensa, kuten hällä kuulemma tapana on.

Laitoin ranskanperunoita ja lihapullia uuniin ajoissa jotta ehdimme syömään ennenkuin mummu pitää hakea ja kuskata fysioterapiaan. Jotenkin aika humpsahti menemään ja loppujenlopuksi seisoimme Asserin kanssa toppavaatteissa odottamassa että Ilari vielä syö ja kello senkuin kävi. Vielä kuitenkin ehtisimme. Tai niin siis oli tarkoitus. Pihalle taapertaessamme huomasin että mikäs jääkarhu se tuolla rannassa rymyää: iso jättiläiskoiramme Amos taas karkuteillä. Mahtavaa. Juuri kun olikin runsaanlaisesti aikaa yhteen koiranmetsästykseen. Pakko oli kuitenkin lähteä jäätikölle keikkumaan ja huutelemaan hurttaa tykö. Yleensä Herra Koira on rannassa kuin mies formulaa katsellessa: immuuni aivan kaikelle huutelulle ja huitomiselle. Tavoistaan poiketen hurtan jorpake lähtikin nyt humpsimaan mua kohti heti ja onneksi kerkisin ottaa tanakan haara-asennon ennen kohtaamista, koska vaikka poika yrittää jarruttaa, niin se aina vähän myöhästyy. Nytkin haarovälini sai komean kuolakorituksen mutta pysyinpä pystyssä. Sitten eikun mentiin isoalujaa sisälle ja senjälkeen renkaat soikeina mummonhakuun. Koko auto lemppasi koirankuolalle, jota mä en siis normiolotilassa edes huomaisi, vaan nytpä raskautettuna se saa mut kyökkimään vedet silmissä. Mahtavaa, kun olin juuri syönyt kupuni pullolleen...

Ehsittiin kuitenkin ajoissa ja mentiin poikain kanssa kauppaan väliajaksi huokailemaan. Ostin muka lohduksi tiskistä ison kipon hedelmärahkaa ja kuvittelin jo kuinka söisin sitä Ilarin päiväunien aikaan ja nauttisin kotiäidin leppoisasta elämästä.Kotimatkalla soitti tokaluokkalainen että kivakiva äiti, me ollaan täällä keittiössä jumissa. Mä ihmettelin että miten niin jumissa, hassut lapset. Olin siis lukinnut etuoven , mutta tyttöset pääsevät keittiön päätyovesta sisälle. Muuten siis ihan hyvä juttu, mutta olin lukinnut keittiön väliovenkin vielä väärältä puolen, paniikkikiireessä ettei koira vaan mene tyhjentämään pöytää ruuantähteistä jotka sinne jäi niinsanotusti roikolleen. Ja nyt oli sitten Julialla vessahätä. Vessan maantieteellinen sijainti oli tietenkin sillä itä-saksan puolella... Hetken hädänalaista tilaa pähkäiltyäni hoksasin että likkahan voi mennä vanhaan ulkohuusiin joka on kaukana pihametsikön takana. Sinne tuo lähti, toivottavasti ei kovin moni nähnyt kuinka meillä lapset laitetaan ulkohuussiinkin menemään, ei mitään nykyajan mukavuuksia, ehei...

Kotipihassa posautin sitten auton johonkin himpatin trukkialvaan, joka oli noussut lumenalta ilkeästi törölleen juuri siihen kohtaan johon pruukaan parkkeerata. Peruutustutkakin toimi _hienosti_, huusi meinaan kuin tsernobylin pilli siinä vaiheessa kun kops jo oli kuulunut. Mahtavaa tekniikkaa. Joku muovireuna vähän vaurioitui, mies sanoi puhelimessa että ei se mitään haittaa, mutta mua harmittaa - taisin huutaa ihan suomalaisittain että onpas paska päivä tänään. Pikkulinnutkin lienevät meidän pihapuissa pakkaamassa kamojaan ja muuttamassa siveellisempiin pihoihin, luulen ma.

Sisällä sitten kun olin avannut ovet kahleista ja kuunnellut tyttöjen seikkailut päivänosalta, vaihtelin Ilarin vaipan ja otin ison läjän lohtuhedelmärahkaherkkua. Ikenet meinasi kuroutua sisäänpäin siitä happamuudesta, vai oliko ne pyrkimässä pihalle suusta - en ole ihan varma, mutta pakotilanne iski kuitenkin päällensä. Ei ollut nautittavaa. Ennenkuin ehdin manata enempiä, Ilari hääräsi leegolinnantykönä ja mää ihmettelin toisella korvalla räystäitten lirinää joka kuului kumman hyvin sisälle asti... no kappas, poitsu oli ehtinyt vaipanvaihdon välillä pissimään leegorakennelmansa päälle ja losotteli nyt niitä vähän  laajemmallekin alueelle.

Pitäiskö mennä petiin, kello on vasta puoli kolme, en edes uskalla ajatella mitä tänään vielä tapahtuu.