Katselin ihanaa auringonkajoa tuossa hetken, kunnes yhtäkkiä joku hernerokkasumu hyökkäsi suttaamaan koko maiseman. Pollet saa könötellä nyt ihmeissään sitten siellä usvan keskellä, kun mies ne jo ulkoisti.

Mulla olis varmaan illemmalla enempi kerrottavaa, mutta mää luulen että meillä käy kuhina joten en kerkiä koneelle päinkään ihan heti. Koululaiset jää syyslomaselle ja muutenkin on kaikenlaista tiedossa - kuten mun ranneröntgen. "Pikku määrä säteilyä vaan" sanoi lääkäri ja kukapa ei haluaisi säteillä näin syksyn pimeyden keskellä *hyvä vitsi, tosi hyvä*...

Eilen mun piirakkateoriani osui oikeaan ja sain vauhtia siitä päivääni. Tein jopa perunamuusia kun oli jauhoista perunalajiketta ja jätin keitot toiselle päivälle. Ilarin kans tehtiin se mustikkapiirakka "yssessä" ja poika oli kyllä hyvä leipuri täytyy oikein kehua! Asserikin sai kutsun kaverinsa äidiltä kyläilemään ja kuskasin sitten sinne iltapäivän aikaan poikaa. Illalla vasta kotiutui ja oli vähän surumielinen, kun siellä oli kuollut vasikka. "Mää heilutin sille ja annoin lentosuukot" poika selitti ja kertoi että oli ollut kaunis vasikka. Halattiin siinä illan mittaan monesti ja mä ajattelin että on lapsen elämä melkoista, kun kaikenlaisia ihmeellisiä asioita tulee eteen ja ne vaan täytyy kestää. Me aikuisetkaan ei aina meinata kestää, vaikka me sentäs jo osataan ennakoida joitain asioita ja suhtautua asioihin muutenkin erilailla - vai osataanko?

Illalla ruopattiin Julian kanssa ponia mutakerrosten keskeltä ja kummasti vaan oli vielä kaikenmaailman pikkuötököitä pörräämässä ja häiritsemässä. Ponikin tykkäs kun rahnuteltiin oikein kunnolla, mutta näyttää sillä olevan jo melkoista turkkiakin päällänsä - luuleekohan se että on joku talvi tulossa. Tuliskin!

Mutta nyt toinen kahvikupillinen ja sitten huiskimaan. Sumukin katosi, kas kummaa.