Joulu tule edelleen, samaa tasaista tahtia. Samaa tahtia tipahtelee myös murikoita elon tielle, mutta niistä luultavasti selvisin loppujenlopuksi aika perinpohjaisella "lopetuksella". Teinimurkkuääliörebellious tempoilee taas enkä voinut estää räjähdystä(ni), en. Suakura mutta saap likka lopettaa tahi mie muutun mustuaiseksi! Pienemmät murehet oli sitten tässä suhteellisuudentilassa todellakin jättää omaan arvoonsa loppuiäksi, niin se vain on. Oikeudenmukaisuus ja suoruus harvemmin rulettaa, mielistelemällä saap kavereita - mutta minkälaisia! Onneksi on niitä aitoja, oikeita ystäviä, niin ettei yksin täällä tarvii taapertaa meidänkään porukan.

Täällä nyt sitten hoitelen jälleen yhtä kuumeista poikaa joka ykäsikin yöllä, ei tästä näytä tänä vuonna tulevan loppua sitten millään. Onneksi poitsu itse on suht hyvällä tuulella, ettei huuda suoraa huutoa kuten pikkuveljensä samassa tilassa ollessaan... Mies läks työmatkalle ja saapuu päivänä jonain, mutta kyl me pärjätään. Ihan kiva sinänsä että voin keskittyä nyt vain kotiin ja lapsiin, niinkuin pitääkin.

Kissamollikas teki taas temput eli meni ja kusaas yläkerran lattialle. Täähän tietää automaattisesti kamalaa vartiointia että jotta onko tulossa virtsakiviä (hope not!) ja että minne se päästelee (EI KAI VAAN SOHVILLE!!) vai päästeleekö minnekään (mikä jossain tapauksessa on kuitenkin se pahin vaihtoehto). Mutta, tänään pestään hiekkalaatikkovessansa oikein kunnolla ja haetaan siihen eri hiekkaa, josko olis vaan mökötellyt siitä että nykyinen hiekka haisee itsessään hiukan oudolta jo (ei ollenkaan tarkka kissa, ehei...).

Nälkä mouruaa mahassa, mä en saa oikein syötyä ikinä kun joku on oksentanut, mulla on niin kauhea kammo siitä toimituksesta. *puistatus* No tulipa syötyä illalla hyvin, kun ei ollut oksennus-osuus vielä tiedossa: mies teki meille lohileipiä iltaherkuiksi - siis ihan vain meille *VAU*! No nyt kuopus heräsi, menenpä pusuttelemaan niitä pikkujalkoja het!