Ettäs tiedätte sitten alkaa laskemaan, kiurut on laulelleet koko viikonlopun täällä meillä. Oli ihana tänäkin aamuna tulla tallilta, aurinko paistoi ja kiuru liversi. Vedin keuhkot täyteen alkuvoimaa taas päivän varalle!

Heikki on aiheuttanut ansaittua kohinaa pelkällä kuvallaan *tirsk*, joo siis täytyyhän mun nyt kertoa miten ponin osto suoritetaan: mennään (kuljetuskoppi perässä "varmuuden vuoksi") katsomaan kivaksi kehuttua tapausta ja siltä seisomalta kun se nähtiin, niin oikeastaan jo tiedettiin että se on meidän poni. Muodon vuoks siinä vähän muksut ratsasteli ja minä jopa kumarruin koittelemaan jalkoja, niinkuin muka niistä jotain tajuaisin löytäväni... Tämä poni otti meidät omakseen kyllä heti. Ja kerrottakoon nyt että siellä oli toinenkin poni, ihan yhtä kiltti ja toimiva. Mutta Heksa oli Heksa, jokin siinä vaan oli sellaista mikä iski meihin.

Millainen Heikki sitten on? Heikki on 7v shettisruuna, svenska talande alunperin ja toimii ratsuna ja ajeluponina. Tärkein ominaisuus meille köpsyttelyponiksi tullessa on hermot ja ne Heksalla on täyttä rautaa. Mikään ei hetkauta pienen pöllyräponin elämää, toisaalta poniego ei ole ylisuuri, vaan hän on innokas ja nöyrä puuhaamaan ja tekemään ja vaan olemaan palluteltavana. Meillä on kaikki lapset kuopusta ja esikoista lukuunottamatta painelleet riemua täynnä pitkin tantereita Heksan selässä (Ilarilla oli sentäs taluttaja, mutta muut eivät tarvinneet) ja vaikka ponille oma tarha-alue tehtiinkin, niin tässähän se meidän kanssa pihalla kopsuttelee kuin koira. Aivan mahtava. Ja tallin muut asukit ovat olleet äärimmäisen uteliaita uuden tyypin suhteen, hyvä kun nahoissaan ovat pysyneet innostuksissaan. Parhaita ilmeitä ponilta (kyllä, poneilla ON ilmeitä) on tullut ekan kerran pihassa kun näki virtaavan joen ("ai, näil on tääl niinku liikkuvaa vettä") ja kun pääsi tutustumaan karsinaansa, joka oli hieman ylimitoitetun suuri pienelle suurelle Heikille ("siis, onko tää maneesi vai mikä tän funktio on"). Isäntä väkersi onneksi kivan matalan pikkuoven karsinaan, että Heikki näkee tallin muut asukit ja muutkin menijät ja tulijat. Sieltä se vinkeästi hirnuen tervehtii aamuisin kun ovia avataan ja tulee tupsutukka otsalla pöllähdellen kurkkimaan että kuka tuli kuka tuli!

Koko viikonloppu on mennyt hupernopeudella, sille meiltä viedylle tunnille olis ollut kyllä käyttöä tässä huushollissa ainakin. Sen lisäksi että lauantai meni siinä poninhaussa, niin oli normaalit muut hevoshommat, kotihommat, päiväunet, ruuanlaitot (No poikettiin me tullessa Kiskokabinetilla syömässä piffit ponikauppojen kunniaksi. Ja nälän...) ja esikolla oli ratsastustuntikin. Sunnuntaina mies meni töihintöihin ja me muut laukattiin kieli vyön alla täällä pitkin tiluksia. Pikkulikoilla oli vielä illalla sellainen balettituntikin (uusi harrastus, ekaa kertaa oli nyt) ja sain ne melkein hohtimilla irrottaa ponista että lähtivät sinne. Tykkäsivät kyllä hirmuisesti, joten ei ole pakkopullaa seuraavalla kerralla, tiedoksi kaikille harrastuspoliiseille *heeeh* Sen jälkeen piti tietysti vielä ratsastaa... Naapurustossakin aika äkkiä levisi tieto, että meidän tontilla asustelee Poni ja pikkuväkeä vanhempineen alkoi valua meille päin. Heikki oli edukseen ja ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua, kun lapset läpsyttivät ponia kurahanskoillaan silmät loistaen ja muutama vanhempikin uskalsi antaa samettiturvan nuuhkaista.

"Mää itte" kävin jotenkin kaikesta touhusta ylikierroksilla, enkä saanut unta sitten millään. Aamulla olisin kyllä saanut, mutta arki kutsui... Nyt tuossa poikajoukko odottaa jo innostusta piukeina ulospääsyä ja ponin pallutusta, joten menen kiskomaan sen seittemänsataa haalaria taas esille. tekee kyllä hyvää mullekin olla tuolla ulkoilmassa, hiukan vaan hankalaa toi ruuanlaitto pihalta käsin...