Koko maailma on ihan valkoinen, jees! Näkee sisälläkin ilman valoja jotain näin päivällä, sen verran valaisee tuo räntäräpäskä tuolla pihamaalla.

Kuten varmaan kaikki huomasi, vaihdoin samantien pohjaa, vanha tuttu pohjanikkari oli taas asialla (eli Kikin Pohjat! ) Etsin kyllä talvisempaa, mutta tää kelvannee nyt hetken ainakin!

Eilinen meni kivasti ja huonosti. Kaikki sujui kuten pitikin, lapset tuli ja meni, meni ja tuli ja syödä mussuteltiin ranskiksia ja lihapullia ja mässättiin vielä karkkeja Hauskojen Kotivideoiden tahdissa. Esikko tosin kotiutui tupakalle haisten ja hetken talossa keskusteltiin isoilla kirjaimilla, mua rupes niin väsyttään taas koko systeemi loppujenlopuksi.Ei voi murkku petkele oppia ja uskoa, vaan kokoajan täytyy tehdä kaikkea kiellettyä. Hirveen raskasta sekä meille vanhemmille, että muille lapsille nää kohtaukset ja kaikki muu. Siis kymmenen uhmaikäistä menis siinä missä menee yks murkkuikäinen, sanonpahan vaan.

Hieno uutinen muuten Kissaherrastamme, ostin sille eilen uuden pömpelin, missä on "pesäkolo" ja ylätaso, sekä sitä vartta mihin kyntensä iskeä, olipa jopa venyvän nyörin päässä joku pallukkakin leikkejä varten. Meillähän oli pentuaikana sillä samantapainen, mutta oli liian hepponen ja kaatui lopulta joka kerta kun tuo jytkäle (~8kg) siihen syöksyi. Muita hankkimiamme raapimispuita otus pelkäsi kuin ruttoa, mutta tää tukevatekoinen ja hieno hökötys olikin sit sen mieleen niin, että kömpi sinne hetimiten suojaan ja killitteli sieltä huuhkajamaisesti meitä sitten! *tuulettaa*

Heräsin aamulla siihen, kun ulko-ovea klompsutettiin noin kaksikymmentäkertaa ja joka klompsauksen välisä kuului "TITII". Aikani kuuntelin,sittern luovutin ja kömmin katsomaan tarkemmin. Ilarihan se siellä klompsi ovea ja huuteli iskäänsä. Kaikki muut tuijotti muka kuuroina telkkarin lastenojelmia ja kun kysyin missäs isä on, niin eivät kuulemma tienneet. No, suljin oven, ohjasin kaksivuotiaan peremmälle pirttiin siitä jäätymästä (paljain kintuin tietysti... ) ja laahustin takaisin vällyihin vauvapoijjaan kainaloon. Kuului se isäntäkin tulevan sisälle, oli mennyt hakemaan eilen ostetun koiranruokasäkin auton perästä ja siltä reissulta oli sitten ovikin jäänyt auki. En sitten enää saanut unta ja nousin ja muksut katteli mua kuin ensimmäistä ekrtaa olisivat nähneet ja prääkäisivät että "siellä on lunta, siellä on lunta, tuu kattomaan!"  Olihan sitä kiva katsella, lasten riemua varsinkin! Vauvakin katseli sylistäni ihmeissään mikä ikkunan takana loimotti niin kirkkaana. Onneksi oli talvivällyt löydössä kaikille ja painelivatkin sitten pihalle lumiukkoja tekemään - ja isäntä purki -krhm... hieman myöhästyneenä- trampoliinista verkkoja ja sitä pomppuosaa. Yhdessä välissä olivat bonganneet lokinpoikasen joka ei pelännyt mitään (ei siis meidän koiruuksiakaan) ja luulivat sen olevan kipeä/ lentokyvytön. Hakivat sille leipää ja tipu hotkikin paahtista menemään ihan tohkeissaan, sitten oli lehahtanut vankoin siivin tiehensä. Hieman kummallista.

Tein jo äkäseen ruuan, täysjyväriisiä ja kananfileestä pilkottuja paloja omintakeisten mausteiden kera (olivat k-supermarketissa tarjouksessa, huomhuom) ja nyt pikkuväki kiskoo unia ja muu lapsväki puuhaa jotain äänetöntä yläkerrassa. Kaikki kerää voimia illan juhlintaan: viedään mennessämme osa ruuista ja yksi ohjelmanumero. Kaikille on jotain "kauheeta" asuakin värkättynä ja jännitys suorastaan kelluu ilmassa tällähetkellä. Meidän kodin halloween-varustelu kulminoituu yhteen ainoaan oransiin koristeeseen keittiössä, mutta se riittää silti lasten riehuttamiseksi hyperventilaatiotilaan...

Pyhäinpäivä - ajatukset lähtee kurpitsoista huolimatta myös siihen henkisempään puoleen ja lämmin tuokio jokaiselle poismenneelle.