Hepskukkuu, muuttuuhan ne suhdanteet kun oikein päkistää. Aamupäivää viettelin kaikessa rauhassa ja valmistauduin lähtemään koko päiväksi poikain kanssa jouluostoksille ja -lounaille ja muuten vaan hulivili-reissulle. Kas, sitten soitti opettaja että yksi lapsi onpi kuuma otsaltaan ja hän aatteli laittaa tytön taksilla kotia (ei siis ollut mikään hirmu kipeä). Minä tietysti heitin huut hiiteen kaikki rauhalliset shopinkeerausmietteet ja rynnin renkaat soikeina hakemaan jotain apetta jääkaapin täytteeksi. Ostin sitten tuikitärkeän kissanhiekkalapionkin, joten ei se ihan hukkareissu ollut siis kuitenkaan, ajella kaupunkiin asti. Kun sitten puolinukkuset pienet sain syötettyä ja vaivutettua uudelleen uneen kotisängyn pohjalle, kuului yhtäkkiä järkkyä mekkalaa oven takaa. Arvatkaa vaan. Miehen piti juuri silloin kantaa kotiin noin sata viikkoa sitten hankitut rummut. Ja koittakaas kantaa rumpuja hiljaa niin varmasti pannut lätisee ja lautaset litisee. Voi sanokaa mun sanoneeni, eipä nukahtaneet pienet uudelleen!! Kiva, kiva ja vielä kerran kiva ilta tiedossa.

Eilen oli kyllä oikeesti kiva ilta: Asserin kummit tupsahtivat käymään ja istuttiin kaffepöydässä tuntikaupalla turisemassa! Kyllä oli kivaa ja mukavaa nähdä ja todeta että elämä hymyilee heille : kummisetä oli muutama vuosi sitten pahassa onnettomuudessa ja loukkasi toisen kätensä toimintakyvyttömäksi. Vaan uskomattomalla sisulla ja tahdonvoimallapa on saanut sen pelittämään paremmin kuin eräillä muilla lerppalöllyköillä (viittaan tässä itseeni...).

Nyt haastattelemaan koululaisia...