Kovin on ollut lohmoa eloa. Vähän kriisahdeltiinkin, mutta ei kovasti. Nyt kuitenkin taas parempi. Mitään suuria elämyksiä kesän suhteen ei ole tullut, ilmat on jotenkin niin masentavia. Mä jopa kestäisin sateenkin, mutta en tätä jatkuvaa TUULTA jolta ei voi mitenkään suojautua. Vaikka mitä laittais päälle, niin aina pienistä joku palelee - eikä siellä edes voi mitään tehdä kun kaikki ratakiskoa köykäsemmät tarvikkeet lentää tuulenmukana naapurikuntaan. Todella harmillista, mutta eipä sille mitään voi.

Mä olen analysoinut taas itseäni, vaihteeksi. Olen aika alavireinen. Lapsista saan iloa sylikaupalla ja osaan siitä ilosta nauttiakin. Vaan muuten on olo jotenkin blues. Ei siis suuria vihoja tai tulistumisia, vaan ihan lötköpötköpliisua tunnetta vaan. * ja se jos mikä korpee* Kuulostelen tässä itseäni ja katselen mihin päin tääkin olo kehittyy. Kaikenlisäksi mulla on ollut näitä luulotautioireita jo pari vuotta : ranteet lähes työkyvyttömät, alaselkä ihan kaputt, iho kesii ja kutiaa. Ei ole siis allergioita, ei ole mitään minkä huomaisin näitä oireita pahentavan tai helpottavan, kunhan nyt vaan on. Ranteita on lääkäri katsonut mutta eipä niistä mitään silmillä näe, eivät edes turvota (sanon että edes, koska se on ensimmäinen ja viimeinen toteamus aina kaikilta, " eihän ne ole edes turvoksissa"). Kipu vaan on sietämätöntä välillä ja mää sentäs olen lapsiakin synnyttänyt tähän maailmaan ilman kipulääkkeitä, joten en ihan pienestä kivusta sano ai. Hankalinta tietysti on se, että niillä ei voi tehdä mitään silloin kun niihin sattuu. Mä en ole vielä oppinut varpailla kokkaamaan, ihan. Selkä ei ole ranteisiin verrattuna kipeä, vaan jäykkä. En  meinaa väkisinkään vääntämällä päästä esimerkiksi aamulla sängystä ylös, tai tuolilta ylös (tai tuolille alas). Ja välillä taas se on ihan normaali. Mä kuitenkin luulen, että nää vaivat on vielä pieniä hiekanjyväsiä maailman aavikoilla, joten antaa olla. Ei mulla ole aikaa eikä halua ruveta jonotteleen lääkäreille ja jankuttamaan milloin kellekin miten mua sattuu ja milloin. Mitäs ne niille voi? En mä mitään särkylääkkeitä halua osaksi elämääni. Ja millekään tukiliikunnalle mulla ei ole aikaa EIKÄ varsinkaan innostusta. Mää vaan oon ja valitan. Saan mää.

Meillä kävi vieraitakin, oli ihan kivaa, vaikka lähikauppa pettikin ja mun leipomukset jäi tekemättä. Tänään haettiin jotain vessan kalustoa, mun mielestä meni värivalinta ihan pieleen kaakeleisiin nähden, mutta en jaksanut siihenkään nyt tarttua yritystä enempää. Ens viikolla ne sitten tulee ja sitten pääsee huokailemaan taas kuinka hirveetä on. Mutta onpahan kaappitilaa, jota nyt ei ole yhtään.