Hiukan on touhua Tonttulassa (eli siis meillä). On siivottu, on leivottu, on suunniteltu ja valmisteltu ja vielä kaikki arkirutiinit siihen päälle, joissa niissäkin menee yleensä hyvin kelppeesti ne vuorokauden tunnit. Ja tiedättekö mitä!? Olen vielä kirjoittanut. Kirjoittanut mielessäni ja mielen ulkopuolella, tarinaa, joka on pakko saada paperille. Huh, tälläistä tuskaa ei olekaan kovin usein tullut eteen. Lueskelin sitten tänään (uunista kakkua vahtiessani) Parnassoakin ja kuten yleensä: sen parasta antia on yleisönosastolla (tai mikä lie mielipideosasto) käyty keskustelu. Siellä saivartelijoiden kaivertelijat kohtaavat keskenään ja mutisevat ja vastamutisevat toisilleen milloin mistäkin sanakäänteestä. Ihanaa! Ruokkii ihan mielettömästi mielikuvitustani! Muuta virkaa Parnassolla ei olekaan, ehkä sillä sitten olisi jos olisin julkaissut jotain tekstiä; anovin ajatuksin odottaisin josko joku puolella sanalla sivuuttaisi sivulauseessa minut - ja jos ei (kuten todennäköistä) voisi ainakin olla välittämättä koko lehdestä ihan aiheesta. Ne mistään mitään ymmärräkään.

Mahani on turvonnut NYT JO, koska olen leiponut niin ahkerasti että ei mitään rajaa. Miesmuistiin ensimmäinen joulunalusaika kun en ole pienen vauvan äiti tai raskauspahoinvoinnissa kieriskelevä äiti. Ja otan siitä kaiken irti. Tulkoon hajuja maailma täyteen! Kyllä meikäläisen sieraimet vetää... Mutta siis tosiaan, aina puhutaan joulukiloista, mulla on  MYÖS joulunaluskiloja. Ei kiva, housut kiristää ihan tautisesti, melkein sais aamutakki olla päällä koko päivän niin vois siitä vyön kireyttä aina säädellä syömisinnon mukaan... 

Pikkupaketit ovat löytäneet tiensä melkein kaikki omiin osoitteisiinsa, kun ovikello (tunnetaan myös nimellä Koira) on soinut ahkeraan ja kyläilijöitä on käynyt. Pari tervehdystä viedään vielä, mutta muuten on lahjat niinsanotusti hanskassa ja hanskat pukinkontissa.

Meillä tehtiin radikaali vetokin ja laitettiin matot lattioihin muuallekin kuin olkkariin, jossa ne on kokoajankin ollut. Siis koiranpennunoloajan. Ei ainakaan vielä näytä Bomber kieppuvan mattojen päällä asioitaan tehden, vaan tekee joko ulos tai sisälle sanomalehdelle. Pakkaset sais EDELLEEN tulla, ettei toi kuranmäärä olis niin valtava, miettikää nyt kuinka monta kertaa päivässä tota pentuakin päästetään ulos ...ja sisälle.... Kyllähän me koitetaan pyyhkiä niitä käpäliä mutta eihän se kokonaan asiaan auta. Vielä kun saatais kodinhoitohuoneen kurasuihku esiin kaapin takaa, niin olosuhteet paranis huomattavasti, kun sais suihkuttaa koiran puhtaaksi. Viuhan on niin siisti, että se harvoin rapastuu muualta kuin just suoraan pikkukäpäliensä pohjista, mutta Bomber, oi Bomber.... hän nauttii kaivamisesta, möyrimisestä ja kaikesta itsensä ruhnaamisesta. Ja se näkyy. *lumilumi tule jo, pakkanen pakkanen, tule edes sinä*

Mietin muuten, tässä kaiken vauvakuumeen (joka on krooniseksi luokiteltu, turhaan mä siis sitä ajan pois) keskellä, että hullu, ihan virallisesti HULLU olis tää ihminen jos vapaaehtoisesti haluais tähän vielä vauvan. Koirat juoksee jaloissa, kampittaa joka käänteessä; lapset huutaa kakka tuli, avaa tää maitopurkki, apua tulee verrrrta, toi on tyhmä ääliö; tiskit pursuaa yli pöydiltä vaikka ne on tunti sitten just ladattu koneeseen, pyykit pönöttää joka nurkan takan vaativina pinoina milloin minnekin päin menossa olevina; kukkasetkin pudottelee lehtiä sitä rataa että jos ei muuta imuroitavaa löydy (hah) niin ainakin niitä ja sitten saa tehdä aika taikoja että tähänkin koneelle pääsee istumaan. Että tähän vielä joku maha joka saa yrjön kurkkuun tai vauva joka vaatii huolenpitoa joka toisessa välissä vähintään. Ei, en mä ole raskaana, käyn vaan itseni kanssa keskustelua, koska tosiaan on tämä krooninen taati. Vauvat ON niin ihania. Ja lapset tietenkin, mitä tää elämä ilman niitä ohjelmavastaavia olisikaan!!

Mutta tässä ollaan ja taas mennään, mieli on hyvä, lämmin, hellä *naur*