Tää on pelkkää henkistä ripulia koko kirjoitus sitten, että suojautukaa.

Viimeksi sunnuntaina kirjoitin, en ole sen jälkeen kyennyt. On ollut tapahtumia, on ollut kai aikaakin (sen verran kuin ennenkin eli ei ollenkaan mutta kuitenkin), mutta en ole kyennyt. Etoo. Tää blogini punainen väri (kuka sen sinne laittoi *häh*), meiän sekainen olohuone (jossa tämä helvetinkone seisoo) ja koko elämä. meiän keittiössä haisee roskis vaikka se olisi viety pihallekin ja mä en kestä. Mä en kestä Ilarin kakkavaippoja (nimenomaan niitä vaippoja! ei pojassa mitään vikaa tuoksuineen päivineen), en esikon hiuslakkaa enkä miehen maksapasteijaa (*ruskeaa ja haisee maksalle... siis YÖK*).

Joo, tiedän. Muissa tilanteissa voisi sanoa että HOOPS rouva, teepäs testi raskauden... Mutta. Kunseonainanegatiivinen. Mutta siinäpähän etoo sitten. Varmaan joku valeraskaus, niinkuin koirilla *hauh*

Tää pääte tekee migreenin mulle. Tein koulun vanhempainyhdistyksen tapahtumaesitteenkin nopeammin kuin eu:n pikakirjoittajat ja vielä silmät kiinni. En jaksanut tarkistaa oikeinkirjoitusta, tarkistakoon rehtori *näkee hänet jo lukemassa outoa viestiä joka on "kirjoitettu erilaisilla merkistöillä"*

Meillä oli eilen hääpäivä. 10 vuotta elämäniloa yhdessä naimiaisissa. Kukitettiin toisiamme ja kiiteltiin kuluneista vuosista kuin firmojen joulukorteissa ja käytiin syömässä ihan kahdestaan. Tässä seuraa elämänohje nro 637. Jos olet jonkun ruoka-annoksen hyväksi havainnut niin älä ilman pakottavaa syytä tahi luonnonmullistusta vaihda sitä toiseen. Ikuna. Mä päätin ottaa harmittoman kuuloisen broilerpastan. Eihän kuullosta tappavan vaaralliselta yhdistelmältä? Ei minustakaan. Mutta niin vaan alkoi suu liekehtiä, nenä vuotaa ja lopuksi huulet turvota. Mielenkiintoinen olotila, voin kertoa. Yritä siinä sitten juoda vettä että liekit kurkusta sammuisivat, kun huulet ei toimi ollenkaan samalla tai edes seuraavalla aivonkäskemällä. Miestä nauratti ihan hirveesti ja meinasi sekin tukehtua mukavaan ruoka-annokseensa. Tarjoilijalta kuulimme annokseni siältävän mojovasti chilipippureita (no ihanko tosi) ja ehdotti jäätelöä viilentämään tunnelmaa. Sitähän otettiin ja loppujen lopuksi röhnötin autossa huulet turvoksissa ja kieli JÄÄtelöstä turtana.

Viimeyön kieriskelin chilinpuruissa ja ukko vaan kuorsas. Suutuinkin sille, mutta en jaksanut ilmaista sitä mitenkään. Täytyy muistaa jos tänään vielä ehtis samalla raivolla jotain tokaseen...

Semmosta meillä. Nyt tekis mieli jyrätä sohvat piiriipienipyörii pitkin huonetta ja vaihtaa tän tylsyyden huipentuman yleisilmettä, mutta mä mitään vaihda. Jaksakaan. Viittikään.