Kaikenlaista pyörinyt päässä (niinkuin jaloissa pyörijät ei riittäisi...hahhhhah). Kuten että olenko oikeanlainen äiti lapsilleni. Kummallinen kysymys, oikeastaan, vaikka itse sanonkin. Tarkoitan tällä siis sitä, että osaanko olla jokaiselle persoonalle, luonteelle, ikäkaudelle, tilanteelle, mielialalle oikeanlainen äiti. Joskus olen, joskus menee torella pahasti mettähallituksen puolelle.

Kuhan mietin.

Sitäkin oon miettiny, että tämmöstäkö tää parisuhde on. Että vanha (ja vielä aika huono) sanonta alkaa elämään todeksi : että pitää ottaa se, kenen huonojen puolien kanssa parhaiten pystyy elämään...  (varmaan jonkun tosi yltiöpositiivisen ihmisen tokasema, *not*). Ei meillä mitään kummallista ole meneillään ja siinä se sitten tulikin. Välillä oikein joudun pinnistelemään, että saan hymyn tirsotettua huulilleni, etten vaan ynähdä jotain yhtä innostuneesti kuin lehmä kärpäselle. Joskus jopa onnistun. Kyllähän tää on sitä mitä haluan, mutta silti välillä sitä ihmettelen. Saan mää ihmetellä! Itseäni siis enimmäkseen tässä tökin tikulla kylkilihojen väliin, että piristyisin ja eres vähän yrittäisin olla "iloonen". Kun en ole niin kamalan väsynytkään enää nykyään. Jotenkin vaan mies tulee ihan väärään vuosokaudenaikaan töistä kotio, tulis aamulla kun mun henkinen vireystasoni on huipussaan. Ja näköjään fyysinenkin, kun taas oon imuroinut ja luutunnut ennen kaheksaa koko pirtin. Mutta siis, mua kai risoo oma lapasmainen tasasuuteni. *ja se joka nyt repesi nauramaan, vois siirtyä eteisen puolelle että ihmiset kuulee mitä sanotaan* . Mut on luotu tuliseksi, älköön siis kukaan sammuttako liekkiä.

Sekavaa tekstiä, tarvii vissiin tarkistaa kahvinporojen määrää aamukahvissa.