Väsyttää. Oliverin unituhina tuossa vieressä  pahentaa omaa oloa, vaikka samalla imen sitä keuhkotsilmätsielun täyteen ihastuksesta pyörälläni. Lapsen uni on siinä samassa kategoriassa mulle kun valaiden laulu jollekin muulle : se kiehtoo ja rauhoittaa, lataa katselijaansakin.

Yritän tässä kekkuloida hereillä etten nuku yli aikataulujen. Ollaan lähdössä kummipojan syntymäpäiville ja niitä ei sovi missata. Ruuanjälkeinen raukeus on tosin iskenut kaikkiin, mieskin tuolla korisee sohvalla siihen malliin, että ei ole ihan valveilla enää.

Katselin tässä joskus omia kirjoituksiani ja tuohduin itselleni. Miten kuullostankin niin omahyväiseltä paskiaiselta! Kerta toisensa jälkeen tunnun luettelevan mitä kaikkea olenkaan taas tehnyt ja osannut ja oi kun olenkin oivaltanut jotain suurta taas. Pah! Koska olen niin onnettoman taidoton kirjoittajana, niin sain sen kuullostamaan ihan joltain muulta kuin piti. Minähän siis hämmästelen itsekin kaikkea , itsestäni ja elämästäni. Yllätyn. Tarkoitus ei siis todellakaan ole olla reteenä kuin puhemiehen perä, vaan kirjata omia havaintoja (jotka nekin ovat siis vain havaintoja,vieläpä omiani ) ja niissä kaikissahan on ironinen kaiku taustalla... *tassut tukevasti maahan juurtuneena*

Enpäs muuten katsellut eilen mitään Mustaa Jäätä. Meninkin muiden perässä saunaan Oliverin kanssa! Hän oli nyt sitten ensimmäistä kertaa mukana ja kokemus oli varsin hämmentävä. Löylyä ei tietenkään silloin heitetty ja olimme vain siinä alalauteella, mutta se siinä hämmensikin pikkuista miestä. Kovin kummallinen paikka missä oli höyryä ja hämärää ja sieltä ylhäältä sumun keskeltä kuului  jotenkin tuttuja ääniä, mutta kun katsoi, niin näkyi vaan valtavia jalkapohjia ja ämpäreitä...