Toukokuun päivä, meinaan. Kesä(kuu) ja loma antaa odottaa itseään vielä hetken. Mutta ihan pian se on käsillä. Ihana, ihana , kesä. Paljon ulkonaoloa, lapset taas kuusen alla raekuuroa paossa, pyöräilevät peltotie pöllyten niin että hiukset vaan liehuu tuulessa ja kikatus kuuluu kauempaakin, pesevät uusia perunoita ulkona vadeissa hartaasti ja antaumuksella, nukkuvat teltassa heräten aamulla isänsä kauhuksi yhtä aikaa auringon kanssa, syövät seitsemäntoista jäätelöä päivässä ja silti jaksavat pyytää illalla vielä että "grillataanhan rannassa makkaraa joohan". Sellainen kesä, että käydään järvellä uimassa kaksikin kertaa päivässä, lasketaan illalla rappusilla mustelmia jaloista ja kuunnellaan kuikan huutoja, haetaan kiireellä sateeseen unohtuneet nuket rattaineen suojaan, katsellaan pikkaisen pelokkaina ukkosta ja salamointia olohuoneen sohvannurkasta, kaikki yhdessä läjässä turvallisesti.

Tänään on koululaisilla kevätkirkko, esikolla taas luokkaretki jonnekin museoihin ja näyttelyihin. Asserin lääkärinneuvola on vihdoin iltapäivällä sen seitsemän peruutuksen jälkeen (nooo, vielä ne ehtii soittaan ja peruun tämänkin) ja illalla poiketaan ystäville kylään, jos lapset ei halua mennä urheilukilpailuihin jotka on illalla myös.

Mä rakastan ulkonaoloa, vaikken siellä oikein pysty mitään tekemään, ainakaan ylös-alas suunnassa. Pelkkä ulkoilman hengittäminen tekee niin hyvää! Tais tehdä muillekin, kun meinattiin aamulla nukkua pommiin: mies oli vaan painanut hälyn sammuksiin ja jatkettiin koisaamista puoli kahdeksaan - makkarin ikkuna oli auki ja ilma ihanan happirikas. Kaikki ehti silti hyvin: leivät paahtui sarjatyönä ja mä harjasin likoille lettejä päähän samalla kun ne pupelsivat aamiaistaan. Esikoinen onneksi huolehti itse itsensä reissukuntoon, oli herännyt jo puoli seitsemältä hiuksiaan laittaan, hiukan oli ihmetellyt että koska meinataan nousta...*ei sitten ollut tullut mieleen tulla kysymään* :)

Kolmijalkahepo on taas nelijalkainen, syytä ontumiseen ei oikein tiedetä, mitään ei varsinaisesti löytynyt taivutuksissakaan eikä niillä kaviosaksilla eikä muilla vermeillä, eikä hevonen enää sitä niin roikotellutkaan paljoa. Missään ei ole turboomaa, ei jälkeä, ei mitään. Kummallista, meillä sentäs on yksi hevonen astunut muutaman tuuman rautanaulankin keskelle sädettä eikä sekään ollut niin selvästi kolmijalkainen kuin tämä oli. Joko on kyseessä eläinmaailman Meryl Streep (= hyvä näyttelijä) tai sitten se vaan on jo vanha ja ei jaksa peitellä kun kolottaa. Jokatapauksessa sai pienen kipupiikin ja katsellaan miten tilanne menee mihinkin suuntaan. Tyytyväiseltä tuo vaikutti ja on kokoajan syönyt ja kekkaloinut muiden mukana kuten ennenkin. On siis vanhin hevosistamme, mun rakas mammuskani joka opetti mulle (ja miehelle sen jälkeen) kärsivällisenä miten hevosta käsitellään, ajetaan, ratsastetaan, hoidetaan... Ja sen selässä on kaikki muksutkin olleet kaiket kesät, sillä on autettu ratsutallin vaikeita koppiin menijöitä menemään kaverin (eli tämän) perässä koppiin, sitä on laitettu kurittomia varsoja komentooraamaan ruotuun, se on laitettu karsinoissa riitapukareiden väliin asumaan ja rauha on lasekutunut maahan. Siis aivan ihana ja monipuolinen hevonen. (Ja tuli meille niin, että lähdin hakemaan pientä laiskaa suokkia, liinaharjaa, ja tulin jättisuuren mustaruunikon lämminverisen kanssa kotio).

Pojat huutaa pihalle, eikun sinne vaan!