Jotenkin tuo tuuli ottaa ihan sieluunkin kiinni ja jäädyttää. Jotenkin kieroutuneella tavalla kuitenkin nautin tästä vuodenajasta - siitä että tuulee, sataa ja on pimeää ja kauheeta ja kuraa ja liejua ja väsymystä kaikesta edellämainituista johtuen. Mutta se antaa niin ihanan kontrastin sille, mitä on sisällä kodissa, kodeissa, taloissa, rakennuksissa, huoneissa; lämpöä, valoa, suojaa, tyyntä.

Kysykääs multa marraskuussa vieläkö on suojaa ja tyyntä, kun on jokapaikassa koiranpissaa ja purtuja kenkiä ja revittyjä sanomalehtiä ja pimeys ei väisty kuin minuutiksi keskipäivän kunniaksi... Mutta nyt on vielä ja siitä pidän kiinni tämän hetken.

Meillä oli eilen vilkas ilta, kun käytiin vähän alennusmyynneissä tyttösten kanssa ja vielä illalla oli väkeä kahvilla meillä. Esikkokin kortteeras kotona ja en voi sanoa, että kaikki oli kuin ennenkin : kaikki oli paremmin kuin ennen! Niin se elämä vaan menee kummallista reittiä ja luulenpa että kaikilla on aika hyvät fiilikset tällä hetkellä.

Tänään olivat jo kaikki kolme likkaa ratsastamassa ja nyt vielä Ansu ja Julia vikeltämässä. Mies lenkkeili ja meni tallihommiin Asserin kanssa, mä poruutin itseäni lukemalla uutta kirjaa (Johanna Ervast : Jäähyväiset Einolle) ja sen jälkeen ihailin pikkupoitsujen tekemiä legorakennelmia uusista pikkulegoista, jotka eiliseltä shoppailureissulta jäi käteen. Kohta poksautellaan popkorneja ja odotellaan iltasaunaa, kunhan saadaan kaikki koolle.