Kuuma. Suorastaan polttava ilma. Ihanaa! Lisää vaan, kyllä täällä tykätään käristyä, kylkeä vaan välillä käännetään!

Kivasti on kulunut keskiviikko. Aamulla käpeksittiin kasteisella pihamaalla kahvimukit kädessä miehen kanssa ja rakastettiin toisiamme ja kotiamme *heh*. [Ja rakastetaan edelleen,toim. huom.] Työpaikalla alkaneet laajennustyöt toivat satatuhatta ja yksi multamaakuormaa meidän pihallemme - ja täällähän niitä tilkittäviä paikkoja piisaa. Mies on sitten koko päivän osoitellut kuormille kohtia ja kaivuri siitä sitämukaa tasoitellut. Huomenna sama shou jatkuu taas (tai on tuo kaivuri tuolla vielä nytkin). Mies on intoa piukassa kuin pikkupoika ja touhottaa tuolla moottorisaha kädessä (karsii sillä aina eteentulevia rumentavia vesakoita). Kyllä tää meidän rytö alkaa tästä koristuun, tosin noin kymmenen vuotta ja kuormurikaupalla euroja siihen vielä menee...

Meidän "pikkupojalla" on tänään synttäritkin ja niitä on juhlistettu sankarin toivomalla tavalla *virn*. Kaksi tytärtä ja yksi poika lähti kesälapsien mukana yökyläilemään ja me väännetään vajaamiehityksinen poppoomme kohta uimarannalle. Kävin välillä esikon ja kuopuksen kanssa kaupungissa, ostettiin vielä vähän vaatteita ja sitten -ahh- kirjoja ! Luultavasti olen ennenkin tämän todennut, mutta minä rakastan kirjoja. Ja kirjakauppoja ja kirjastoja. Niiden tuoksu huumaa!! Eikä aina (joskus kyllä, muttei aina) tarvitse itseään ihan kipeäksi maksaa opuksia ostellessa : tänäänkin meni vain yhteensä kymppi neljään kirjaan! Löytöinä oli Brooke Shieldsin "Tuli sade rankka" nyt ainakin, en edes tähän hätään muista mitä ne muut oli! Yksi oli esikoisen valkkaama kirja.

Minulla on joitain ystäviä, joiden kanssa en voi oikeastaan edes puhua kirjoista, koska keskustelu menee aina siihen että miksi minä hankin kirjoja omaksi. Ihmiselle, joka ei sitä ymmärrä, sitä on täysi mahdottomuus edes selittää. Minä vain rakastan kirjoja!

Tässä palaan taas aiheeseen, miksi kirjoitan blogia (päiväkirjaa)? Huomasin tekeväni läpimurron itseni kanssa siinä suhteessa, että tajusin syyn. Kirjoitan itselleni menneisyyttä. Minulla ei sitä muuten oikein ole, lapsuudesta varsinkaan, kuin omassa päässäni olevat asiat. Minun lapsuuttani ei kukaan muistele (muista?), ei ole kuviksi ikuistanut, eikä kirjoihin ylös kirjannut. Nyt kirjoitan sitä, päivä päivältä, eilinen eiliseltä. Omaa ja lapsieni (ja miehenikin, ohimennen). Hyvä, olkoon syy tänään tämä. Muutakin kirjailua olen harrastanut... kuinka kummallista onkaan, että kun pitäisi tarttua työasioihin, niin KAIKKI muu jyllää mielessä ja vaatii valua sormien kautta tietokoneen ruudulle...

Kuvia tulee tähän, kunhan jaksan ne tuolta kamerasta kaivaa! Hellurei!

Monta kukkaa eli vuotta?

Kesätaivas ja poika!