Kuka minä oikein olen? Vai... olenko "kukaan". Olenko vain ohimenevä ilmiö, olio, eliö, tässä maailmankaikkeudessa?

Mikä minä olen? Olenko mikään? Äiti? Äiti! Ja...Vaimo! Sisko! Tytär! Ystävä! Olenko niin paljon jo ettei enempää yhteen ihmiseen mahdu? Tuleeko jostain päästä pois jos lisää hippusen uutta tilalle?

Tuleeko minusta koskaan muuta. Pitääkö tulla? Olenko jo enemmän kuin yhteen elämään sopii haluta mahduttaa? Saako tulla vielä jotain? Miksi saa? Ja miksi ei?

Olen muuttunut niin paljon kymmenessä vuodessa: en voi sanoa että olisin löytänyt itseni vaan olen NYT tälläinen - kymmenen vuotta sitten en ollut itseltäni hukassa: olin vain ihan erilainen. Aivan kuteb vauva muuttuu ensimmäisenä elinvuotenaan lähes silmiä sokaisevalla vauhdilla, niin muutun minäkin: kehityn paremmaksi kokiksi, huonommaksi siivoojaksi, kokeneemmaksi organisaattoriksi : väsyneemmäksi , kovemmaksi, itkuisemmaksi, syvällisemmäksi, pinnallisemmaksi, yksinkertaisemmaksi, pohdiskelevammaksi, hitaammaksi, hämmästyneemmäksi.

Pelottaa ja naurattaa, kaikki muuttuu, koska haluan niin ja koska en sille mitään edes voi. Lapset kehittyvät kohti muuta maailmaa, minun pitää kehittyä olemaan tässä. Pitää ja haluan käyttää itsestäni kykyjä jotka ovat vielä käyttämättä.

On oikeastaan aika haastavaa olla sellaisen perheen äiti jossa on monenkikäisiä lapsia. Ei voi turvautua sanomaan "noooo, se on hetken nyt tätä pikkulapsivaihetta, äkkiä ne siitä kasvaa" kun sitä pikkulapsivaihetta kestää ja kestää ja kestää... Ei voi elää kulloistakin vaihetta pääaineenaan, vaan pitää olla sitä kaikkea ja itseään kadottamatta. Tämä on ehdottoman suositeltavaa kaikille.

Huhuu, täällä minä olen!