Mahatauti näyttäis pysähtyneen ainakin hetkeksi vetään henkeä. Ilari söi suolakeksejä ja mehua ja kun eivät aiheuttaneet mitään mouruja mahassa, niin anti mennä vaan omenat ja pizzanpalatkin. Hyvin poika pelittää ja terve meininki valtasi jälleen huushollin. *ai mikä terve...*

Asserilla oli sensijaan murheita eskarista tullessaan. Pipo oli kadonnut (muisteli jättäneensä sen taksiin ja soittelin sitten kuskille, että jos näkyypi niin on meidän ja tämä ihana huolehtivainen kuljettaja otti asiakseen vetää auton parkkiin ja penkoa koko taksin ja oli kovin pahoillaan kun ei löytänyt! Onko tuollaisiakin ihmisiä vielä?! Kiittelin kovasti tunnollisuudesta ja toppuuttelin ettei nyt ala maailmaa kääntämään sen takia...) Myös kiusaamista oli esiintynyt eskaripäivän aikana, takanahan oli tempaus jossa eräs poika löi Asseria aivan yllättäen nenään niin että tuli vertakin. Soitin astetta ylemmälle taholle kuin viimeksi ja luulenpa että asialle tehdään jotain oikein pinnistäen viimeisetkin rahkeet mitä valvovista aikuisista vaan irti lähtee. Ja se on hyvä se. Aika hurjaa oli lähettää poika koulutielle, kun toinen höpötti "ei mulla oo mitään hätää, eihän, ei mulla oo mitään hätää siellä". Mutta mulla on kova luottamus kunnan henkilöstöön jotka vakuuttelivat mulle, että Asserin kouluturvallisuus taataan ja piste. Täytyy sanoa, että muutaman tunnin nielin ennenkuin se luottamus tuli. Silläaikaa kävin läpi suunnilleen kaiken mitä äiti vaan voi mielessään käydä : näin jo itseni seisomassa siellä eskarissa kiusaajavahdissa kuin haukka, näin jo itseni barrikaadeilla kunnantalon edustalla mielenosoituskyltti kädessä "lisää valvontaa esikouluun HETI" ja näin jo itseni pienen poikani kanssa kulkemassa tuntemattomaan uuteen eskariin pienen pojan ja ison äidin sydämet itkien. Onneksi minulla on nyt kuuma linja suoraan eskarin "esimiehelle" joka oli kyllä herttaisin ja inhimillisin kunnan työntekijä mitä ikinä olen kohdannut. Kunnioittavat hatunnostot hälle, täytyy olla ihminen paikallaan kun ei ole vuosien mukana "laitostunut" eikä turtunut. *nostaa*. Ja tottahan mä iltamyöhällä mietin jo sitä kiusariakin, reppana ja pieni poika hänkin.

No kaiken tän selvittelyn keskellä laitoin horsepoweria ulos ja sisään ja ulos -aina sen mukaan miltä ilma näytti. Loppujenlopuksi päätyivät sitten sisään yöksi, vaikka olikin näemmä lämmin yö.... Niin ja kuskasin Juliaa kaverinsa synttäreillä ja kävin kaksi kertaa kaupassa, kun yhdellä kertaa en muka tajunnut ollenkaan mitä meiltä puuttuu. No en tainnut tajuta sillä kahdellakaan kertaa kun en mitään muuta ruuanpuolta tuonut kuin perunaa. Kissanhiekalla ja tolulla ei siitä saa kovinkaan terveellistä ateriaa rakennettua, luulen ma.

Mies lähetteli iltasella viestejä Kööpenhaminasta että ovat juuri lähdössä - ja että ovat taas lähdössä. Tässä välissä siis kone jo lähti, mutta palasi takaisin lähteäkseen sitten taas uudelleen. Jotkut (tuntemattomat) matkustajaparat olivat ehtineet nukahtaa ensimmäisen lähdön tapahduttua ja luulivat olevansa suomessa kun kone laskeutui. Vähän kuin mä kerran menin lukioaikana iltakahdeksalta lukemaan kokeisiin sängylle ja nukahdin jotenkin ja heräsin samantien ja luulin että oli aamu. Äiti sai roikkua puntissa etten kaahottanut koululle, kun en meinannut millään tajuta tilannetta. No yöllä se mies kotiutui ja aamulla poistui taas messuille, kun kysäisin että monelta sun pitää lähteä niin vastaus oli "oikeastaan mun pitäis jo olla". Ei mitään stressiä ei!

Ja aamuvarhain piippasi puhelimeeni iloinen viesti: Bomber-koira on nähnyt päivänvalon! Meille tulee siis hauvavauva parin kuukauden päästä *tuulettaa ja liputtaa ja laulaa kannustusbiisejä*!