Tästä taivaan pällistelystä onkin tullut mun uusi aamuharrastus. Tsiikailen tuonne itäänpäin mistä aurinko nousee ja veikkailen päivän säätilaa (ja suunnittelen päivän ulkoiluja). Nyt on taivas siis keltainen, en muista koska olisi ollut samanvärinen. Ihanan raikkaan värinen onkin. Ja kaunis, tosi kaunis.

Ulkoilusta puheenollen, mulla on kauhee probleemi, kun koira kerran söi Oliverin haalarista aika tärkeät alueet nielunsa syövereihin ja ensinhän mä päätin että haen reteesti vaan uuden reimatecin. Harmitti niin paljon, että meni sen melkein uudenkarheen vaatteen syömään. No, enpä ole raaskinut hakea vielä, ei ole ollut oikein rahapuoltakaan sillätavalla. Nyt sitten mietin, että kohta jo on talvikin, että josko ei mitään syyshaalaria tarviikaan, mutta tarviihan se tietenkin. Arvatkaa vaan kun tulen kotiin uuden haalarin kanssa, että tuleeko kymmenen astetta pakkasta ja talvi...

Eilenillalla pääsin miehen kans saunottelemaan, kun likat lupas kattoo pienempien perään. Olin jo tulossa poispäin, kun kuului riemunkiljuntaa ja esikko oli tullut taas kotovierailulle! Kyllä siitä riemu taas repesikin ja kaikki pikkusisaret riekkui tyttöparassa... Keitettiin kahvia ja suunniteltiin Julian synttäreitä, ilta meni siinä tosi nopsaan ja illantullen oli vaikea saada jopa Ilaria nukkumaan. Nauroinkin, että hörppikö sekin sitä kahvia, kun makasi kyllä kiltisti sängyssään, mutta huuteli iloisella ja vekkulilla äänellä "äitiii, mää oon hereilläääää" sieltä vaikka kuinka ja kauan. Asseri sitä murahteli olemaan hiljempaa, oli heistä kahdesta väsyneempi selvästi. En tiedä tarvisko Asserin alkaa nukkumaan ihan-ihka-omassa huoneessaan, jos tuon Ilari alkaa iltaisin häiriköimään... vai mitä pitäis. Ilarikin nukkuu vielä päiväunia, vaikka meillä ei kukaan ole enää tuossa iässä niitäkään nukkunut, mutta tuo nukahtaa ihan itsestään. *hmm*

Huonejärjestely menee senverran uusiksi, että esikko saa alakerran "kamarin" itselleen ; täytyis vaan jaksaa raivata se pikkukersojen  (ja vähän muidenkin) romuista ensin *mikä homma!* Kiireisimpänä hommana on kuitenkin yläkerran aulan turvallisuusasteen lisääminen eli selkokielelllä porraskaiteeseen täytyy laittaa joku pleksi tai muu vastaava, ettei koiranpentu pääse putoamaan siitä puiden välistä (koska olen nyt päättänyt että pentu tulee ylös nukkumaan heti alusta asti ja Viu-koira nukkuu alakerrassa ilman kytättävää pentua). Ja samaa rataa yläkerta tarvitsee portin rappusiin, nyt se on vasta alakerranpäässä. Hiukan tuppaa hiki kihoamaan otsalle, kun nuo metalliportit ei ole kamalan halpoja - olkoonkin että pitkäikäisiä. Kun ei tiedä mikä järsijä pentu on, niin parempi HETI ostaa metallinen, ettei tarvitse sitä pilkkomista katsella puisten porttien kanssa, kuten Viun kanssa tehtiin... (taikka eihän me sitäkään katseltu, kun koiramokoma järsi niitä salaa).

Nuo järjestelyt kun tehdään, niin saa pentu tulla. Peti vielä laitetaan kuntoon ja sit on kaikki, kipot oottaa jo tanassa uusien lelujen kanssa.

Sanokaa mulle että mä meen hakeen sen selkälääkkeen nyt, ihan oon meinaan jumissa. Katselin peilistä ryhtiäni ja olen ihan vino ja keno. Kamala lihasjännitys päällä ja se lääke auttais kai just siihen. Mutta kun mä en tykkää yleensäkään lääkkeistä, niin olen vissiin alitajuisen tietoisesti jättänyt reseptin aina kotiin kun olen apteekin ohi ajellut. Nyt sen haen, samalla kun haalin sen portin ja haalarin. Sen jälkeen saankin heittää hyvästit olkkarin uusille verhoille, joihin ei ole kyllä varaa. No eipä se mitään. Onhan tuossa noita paljon tarpeellisempiakin listassa *virn* Nyt täytyy vääntää ihtiään parempaan asentoon, että saisin potkaistua itseäni peffalle ja liikenteeseen *potk potk*.