Ei kyllä ole. Mutta esikko laulaa tuon joulujuhlassa, siksi se täytyi siihen laittaa *nih*. Oltiin eilen nelissä naisin humputtelemassa, pienemmätkin tytöt saivat rahaa mukaansa ja sitten pikkukauppoihin pikkuostoksia tekemään. Minä ostatin itselläni paidan itselleni - kotona nauroin miehelle että huomaako mistään että teini-ikäinen on ollut mukana makutuomarina?! Paita kun on maastokuvioinen.... Tosin oikein mukavan pehmeä ja ihanasti rypytetty = vatsamakkarat maastoutuu myös. Treffasimme lopuksi kahvilassa (aka Pullalassa, koska eihän lapset mitään kahvia juo) ja koitimme käyttäytyä *tirsk* Kaikilla oli kivaa, siskokset nauttivat yhdessäolosta joka jatkui vielä kotonakin. Minä nautin siskosten yhdessäolon katselemisesta ja kuuntelemisesta. [Jos olisin oikein pessimistinen, tai realismiksihan minä sitä raakaa totuuttani aina kutsun, niin voisin todeta ettei mikään ikinä kuitenkaan palaa ennalleen. Aika kuluu, esikko kasvaa, irti, pois, kauemmas. Jos ei omasta puolestaan, niin ainakin sisarusten puolelta. Varauksellisuutta on ilmassa, kymmenenvuotias tajuaa jo olla etäämpänä ettei satu niin kovasti. Se ei silti tarkoita etteikö rakastaisi ja välittäisi ja kaipaisi. Aina. Koska nyt ajattelen ottaa (ainakin hetkeksi ja puoliväkisin) positiivisemman asenteen, niin mietinkin että tässä ON oltava uuden alku. Jonkun erilaisen, jonkun epätavallisen, mutta alku kumminkin. Äidinsydän on jo vuotanut, arpeutunut. Toimii, mutta silti joka pumpsahdus tuntuu.]

Jouluisempiin mietteisiin... tänään haetaan kuusi (pihalle odottamaan) ja jos vanhat merkit paikkansa pitää niin saadaan lunta. Joka kerta kun meillä on ollut kuusi ajoissa haettuna, niin se on jäätynyt kuuralumisohjokerroksen alle niin että uudestaan on saanut sahata irti melkein sisälletuodessa. Pidetääs siis peukkuja!