Pompelipom. Kaksi nuorinta nukkuu : isompi toinen ihan muuten vaan, pienempi toinen luultavasti tautiaan. Hämäsin äsken viimeksimainitun imemäänkin, kun ei ole meinannut huolia maitoa millään - puoliunessa ei jaksanut vastustella (ja tästä herää toive että korvakipu alkaisi hellittää *peukut pystyyn*). Söi sentäs sosetta vähäsen, ettei ihan veteläksi mene. Mulla alkoi tankit täyttyä siihen malliin, että maitotsunami olisi ollut pian valmis.

Jottei elämä olisi liian helppoa, niin mies meni hakemaan loppuja lääkkeitä apteekista ja kas kivaa! Lääkäri oli annostellut toisen antibiootin väärin. Siis ihan selkeästi kirjannut reseptiin puolta liian miedolla. MUTTA vaikka tapaus on hyvin selkeä, NIIN sitä ei saa apteekkari korjata, vaan siihen tarvitsee saada kirjoittaneelta lääkäriltä selvitys ja uusi vahvuus. VAAN kun lääkäri oli mistälietullut päivystäjä ja on nyt missälie, niin kiinnisaamisensa ei ole näköjään helpohkoa. Apteekista oli hänelle jätetty soittopyyntö (aamulla) mutta ei ole vielä soitettu mistään että uuden lääkkeen saisi hakea. Ja kyseessä oli vielä kylämme apteekki joka menee sulki aivan kohta. Eli, jos ei asia iltapäivään mennessä selviä, niin minun pitää mennä kyseisen lapsen kanssa uudelleen päivystykseen istuksimaan tuntikausiksi, muuten hän söisi koko pääsiäispyhät eli koko kuurin puolta laimeampana kuin pitäisi. Eli mahtaisiko tehota. VOIKO TÄÄ NYT OLLA TOTTAKAAN??!! 

Hain koulultakin kasan kirjoja ja läksyjä potilaille. Saas nähdä mitä jaksavat tehdä ja koska. Terveiset oli onneksi lohdulliset: vain voimien mukaan. Asseri oli järjestänyt silläaikaa kotona kamalan shoun, vaikka nimenomaan muistutin miten ollaan. Ihan järjetön karjunta ja huuto ja sohvan selkänojalla seisominen oli meneillään kun kotiuduin. Kihahdin sitten siinä paikassa ja sanoin että saat painua pihalle mun silmistäni ja että yhtään suklaamunaa ei tipu sulle turha kuvitellakaan (mulla oli tuliaisina munia mukanani). Rupesin sitten selvittelemään Oliverin vaatteista ja nukkumaan, Ilarin potan kautta (ei todellakaan  mitään tuotosta) nukkumaan ja tytöille opejen terveiset ja kasteltiin pääsiäisruohojakin ja juteltiin. Yhtäkkiä huomasin ulkona jotain - se kerpeleen poika OLI siellä pihalla kelteisillään!!!!  Voi varpusen kakka. Voi keijukaisen pieru. Voi hyttysen kaasutus. Voi lehmän löyhkäisy. Mitäs käskin. Aika vilkkasti kehotin sen sieltä sisälle ja mielessä liikkui edellä mainittujen asioiden lisäksi muun muassa se, että saapi varmaan keuhkomataudin tuostakin ulkoilustaan ja että juuri naapurimökille rantautuneet immeiset varmaan soittavat paraikaa joillekin viranomaisille meidän perheen touhuista. Poika itse hiukan hytisi vaan  ja söi tyynenä suklaamunaa jonka ihan ominpäin oli ottanut ja luvannut itselleen. Mää mujautin sille vaatteet syliin, käskin pukea lämmikettä itselleen ja katsoin parhaaksi tulla tänne kammariin kärsimään. Ruoska toisessa kädessä roimin itseäni oikein onnistuneesta äitiydestä taas tänäänkin.