Moi!

Olen ollut "poissa" vaan en silti missään. Kiirekiire (hyvänlainen) vienyt mukanaan ja muassaan ja sitten välillä kun tänne jotain olen väsännyt niin on kaik hävinneet tuhkana tuuleen - ja tänään en meinannut päästä kirjautumaan sisälle! *kummallista*

 

Aarinko paistelloo, kylmä vaan on kuin "ryssän sieläniin". Ei olla paljoa ulkoilutettu itsejämme tänään, muutakuin tytisemällä talosta autoon ja takaisin. Käytettiin mummua kaupungissa lounaalla tulevien nimipäivien kunniaksi ja lopuksi lorvehdin apteekissa näyttelemässä uusimmat neuroosini. Paikallinen apteekki kun on oikeasti palveleva: Herra Farmaseutti selittää kaikki asiaan kuuluvat ja varmuudeksi vierestäkin menevät selonteot (vaikka ostaisit vain sideharsoa , kuten mä kerran.Niitäkin on eri levyisiä, vahvuisia, pituisia....) ja olen yrittänyt eri tekniikoilla päästä sieltä alta puolen tunnin ulos  (tämä menee vähintään, vaikka olisin ainoa asiakas). Olen harjoittanut tykkityyliä: papatan kaikki topakalla äänellä ja ennen ensimmäistäkään kysymystä sivulauseineen papatan nekin jo valmiiksi eli ammun toisen matalaksi heti alkuunsa. * että anna nyt vaan ne vitamiinit kyllä mää tiedän että mitä ne vaikuttaa ja kenelle niitä annan ja että niitä on poreita ja liemiä ja vaikka mitä mutta haluan juuri tätä kiitos*. Toinen ääripäätyyli on "olen himmeän kipeä/väsynyt älä puhu mulle mitään kun en ymmärrä" -tyyli. Se vaatii lasittuneen katseen (ei tuota ongelmaa) ja herkeemättömän pokan lamaantuneella tuijotuksella varustettuna (hiukan jo tuottaa ongelmaa). Vaikka toinen kysyis mitä niin rohnotan vaan harmaana tiskiin nojaten ja yskähtelen / korahtelen pahaenteisesti. Tämä tosin onnistuessaan johti siihen sudenkuoppaan että minut talutettiin kerran sohvalle istumaan ja kyseltiin haluanko vettä /lääkärin puhelinnumeron / talutuksen autolle tai muuta apua. *sitäpä hyvinkin*.

No tänään yritin olla sellainen cityrento: menevä, touhukas, mutta tiukan kiireisen oloinen. Se johti siihen että minut osoitettiin heti sohvalle oottamaan (hienoa! ajattelin, kerrankin ilman sivusählinkejä) aj kehotettiin ottamaan jotakin lukemista vaikka. Otinkin näppeihin näppärästi kirjan "Vauva sairastaa" ja leveästi hymyillen istahdin sitä selailemaan. "Tuotatuota..." Farmaseutti aloitti vaivaantuneena. syykin selvisi, kirja olikin myynnissä oleva eikä yleinen terapiapokkari. Eipä olla köyhiä eikä kipeitä, mä aattelin *tai no kipeitä kyllä....* ja reffakkaasti katsahdin lärpäkkeestä hinnan aviisille. Toistakymmentä euroa!!! Oltiinkin just sit niitä köyhiäkin ja laitoin lukeisen pois mumisten jotain sekavaa edellämainitusta sanonnasta muunneltuna,epätoivoisella huumorilla höystettynä. Ja piilouduin loppuajaksi "lukemisen" taa eli luin kihtipotilaan ruokavaliosta ja puriinia sisältävistä vehnänalkioista. Ja mietin sadannentuhannen kerran että alan käymään kauempana apteekissa. Luultavasti samoja toivottiin tiskin toiselta puolen...

Meillä on Villivarsalle koitettu saada jotain rotia elämään. Mukula senkun piiskoo menemään minne sattuu ja meillä alkaa tulla kylmä ja pimeä joka ilta ennenkuin ollaan saatu Neiti Kesäheinä sisälle. Ihan joka ilta ei viitsis käyttää äärikeinoa eli avata vaan portti ja lähteä lampsimaan talliin (missä kaikki muut jo on). Aikansa kiidettyään pikin peltoja kirmaa sitten sisälle kaviot lipsuen.  Nyt sitten on opetustuokio joka kerta ennen ulosmenoa aamuisin pidemmän kaavan mukaan ja iltaisin lyhemmän kaavan mukaan. Ei kyllä auta mitään, mutta jotainhan sitä on ihmisen yritettävä... Kiltti ja sympaattinen on, mutta ovela kuin kettu ja kiero kuin pieni perkele. Ei siis erityisemmin välitä olla kiinni tai antaa edes ottaa kiinni tai tehdä mitään kun on saatu kiinni. Että siitä sitten lähdetään. Jossain väljennysvaiheessa irtilipsahtanut (mieheltä!) riimu kun saatiin sille takaisin, niin se vasta olikin operaatio jossa normandian maihinnousu ja kaikki muut perinpohjin suunnitellut operaatiot jäävät kakkoseksi hetimiten. Mutta tavoite saavutettiin ja vielä ilman mitään väkivaltaa tai muuten traumoja aiheuttavaa käyttäytymistä, joten ollaan aika polleina nyt. *jostain se ilo on revittävä*

Meillä on tänään herkkuilta: kersat hakivat eilen kaupasta aineksia ja tänään tehdään tortilloja kana -liha - kasvis täytteillä. *voi mun linjojani, kasvavat ja komistuvat vaan*

Onnipoika on jo iso miäs, piiiitkä kuin suiku makarooni ja jäntevä kuin jousi. Mahalleen kun laittaa lattialle niin mönkii eteenpäin neliraajat viuhtoen. Tämä on kuulemma (onneksi) vain ohimenevä taidonnäyte neuvolan mukaan ja saamme nauttia pötköttävästä pojasta vielä pitkään. Hope so! Tarpeeks kyllä juoksemista jo noissa viidessa muussakin, että ei mitään kiiruita Onniponnilla lähteä liikkeelle (tuon enempää).

 

Mutta nyt päiväkaffelle ettei tuu väsy, tääl on niin hiljaistakin kun pikkupojat nukkuu ja isompi on kerhossa - tytöt vielä koulutiellä.