Rakas konkkaronkkani, meuhkaava melukomboni, ikioma dream teamini lähti juuri isänsä kanssa karavaanailemaan - ja minä olen täällä Onniponnisen kanssa kahden. Vaikka pöly ei ole laskeutunut vielä lähdön jäljiltä, niin ikävä on jo kova niitä suukkosuita ja veikeitä vempuloita. Todella outoa ajatella, että ulos lähtiessä mukaan otetaan VAIN yksi lapsi, leipiä voidellaan vain yksi (jaolle ei olekaan saapunut komppaniankokoista lapsiryhmittymää) ja muutenkin - on vain yksi jolle puhua! Noh, voinhan aina mennä laitumen viereen pajattamaan, jos ei täältä saa tarpeeksi juttukaveria *virn*.

Reissu on lapsille tosi tärkeä - ja yhtä paljon on sitä isällekin. Käyvät varmaan Ähtärissä nyt ainakin, ihmettelevät karhuja ja leirielämää. Lapset ovat odottaneet pitkät ajat tätä reissua ja nyt siellä on Ilarikin mukana ensimmäistä kertaa! Jännä ja ikimuistoinen matka varmasti kaikille, yksinkertaisista asioista se elämys syntyykin ; yhdessäolosta, retkieväistä, matkanteosta, kaikesta vähän erilaisesta kuin kotioloissa olisi.

Me Olkkupolkun kanssa koitetaan kestää ikävämme, käydään varmaan kävelylenkeillä rattaiden kanssa ja otetaan päiväunia yhdessä *toiveissa ainakin*. Koitan muutaman työasiankin hoitaa ja sitten on vielä tämä "riistanvartijana olo" *huoh*. Näyttää meinaan vähän siltä, että eräs mökkinaapuri (ei se poniallerginen) on alkanut vuokraamaan mökkiään, koska outoa autoa sahaa eksymässä meilläpäin ja ennenkaikkea -SYVÄ HUOKAUS- outoa sakkia käpsehtii hevosten tykönä. Voi kuulkaa kaikki maailman ihmiset : opettakaa lapsillenne MITEN maailmassa toimitaan. Meillä maalaisillakin ON oikeutemme, muun muassa siihen että kukaan ei heittele hevosiamme millään irtonaisella, kuten eilen eräs pikkutyttönen. Aikuisia ei tietenkään mailla halmeilla ja tytöstä näki todella mikä oli homman nimi. Osuman saaneet ja pakoon säntäilevät hevoset olivat JOTAIN TODELLA UPEETA ja sitä piti ihastuneena kiljahdella ja taputtaa käsiään oikein yhteen.

[Luulin olevani nopea kun ikkunasta tämän näin, mutta enpäs ollutkaan. Koska olin juuri suihkusta tullut, piti pukea päälle ja kiertää aitamme portille saakka, niin tyttö viipotti jo lujaa pellon takana kohti sitä naapurimökkiä. Kymmenen sekuntia pohdin, menenkö koputtamaan ovelle ja ohjeistamaan asiassa, mutta ajattelin että ehdin sen päiväsaikaankin tehdä. Sääli! Ehtivät aamulla lähteä ennenkuin kerkesin antamaan palautetta.]

Mun sanani ei riitä kuvaamaan, kuinka halveksin sellaisia aikuisia jotka eivät opeta lapsilleen mitään käyttäytymisestä muualla kuin kotinurkissa. En minäkään mene kaupunkiin ja sano lapsilleni, että menkääs vaikka aikanne kuluksi heittelemään noita parkkipaikan autoja kivillä niin mennään sitten katsomaan jos löydettäis yhdessä vaikka ratikka jota voidaan kolhia jollain tosi jännällä murikalla. Vaikka ei täällä taikka siellä asukaan ja eläkään, niin kyllä sitä silti järkeä pitää osata käyttää.

Mutta onpahan rauhallista täällä. Oliver taisi juuri karsia hiukan yhtä kukkasta, mutta muuten ei meno ole hulvattomaksi yltynyt. Esimerkiksi kotibileitä emme ole aikoneet kuitenkaan järjestää, emmehän? *tirsk*