Tauti meinasi ottaa niskalenkin, mutta selätinpäs sen. Eilispäivä mentiinkin painimatsia, mutta kukas taas onkaan täällä kekkeenä *laulelee* Oli muuten aika karsee otos oksutaudista. Varsinkin kun iski yöaikaan ja siinä samalla piti hoidella vauvanimetykset... silloin yöllä yökkiessäni ja imettäessäni kun tuntui ettei edes maitoa heru niin ajattelin kyllä elämää eteenpäin noin viidenminuutin jaksoissa. Että hetken päästä heruu. Hetken päästä tää irrottaa ja voin juosta oksentamaan. Hetken päästä voin käpertyä peiton alle. Hetken päästä taas juoksen. Kun hetken kestin, kestin toisenkin ja niin tuli aamu ja uusi päivä ja mies otti pirteän vauvan (vähemmän pirteänä itse) ja mä sain vaipua horrostilaan, josta mut aina välilä herätettiin mustikkakeitolla ja imetystuokioilla.

Kohta pitäis lähtyeä Asserin 6v- neuvolaan, mies tulee töistä hoiteleen Oliveria siksi aikaa, niin saadaan olla ihan kaksisteen siellä. Tiedossa on rokotuksia joten itkuksi taitaa mennä, mutat eiköhän me siitä selvitä (tiedän, tää ottaa enemän äitiin kuin lapseen)...

Nyt täytyy taas huilia hetki auringonpaisteessa sohvalla, pikkupoijjat näyttää heittelevän legoja pitkin lattioita, joten niilläkään ei ole mitään hätää.