Ja kumpikin otsikon asia pitää paikkaansa.

 Jälkimmäinen nyt on helppo: taas meillä käytiin hammaslääkärissä, mies kuskasi tällälkertaa Juliaa ja soitti jälkeenpäin mulle järkyttyneenä. Ei ollut ennen nähnyt minkämoista touhua on kun laitetaan lapselle metallirenkulat poskihampaisiin...  Tyttö itse ei ollut paluumatkalla moineskaan ja  ihasteli saamaansa niskavetoa, kun siinä oli kauniita perhosen kuvia.  Miehen toipumisaika saattaa olla pidempi.

Toinen tapaus oli sattumus, mutta onneksi ei kivulias sellainen. Istuin jälleen kuopuksen kanssa sängyllä (hän makasi vatsallaan, eikä istunut, tarkennan) ja notkeana plikkana heilautin jalkani lapsen yli. Paitsi etten ihan onnistunut ja osuin pääparkaan, joka taas heilautti koko paketin ympäri -kikattaen oikein makeasti. Varmaan ajatteli lapsiparka että kummallinen tapa leikkiä, mutta menköön nyt tämän kerran nauramiseksi... Ilari sensijaan ei ollut yhtä haltioissaan. Suuret silmät entistä suurempina on nyt siitä asti selostanut ja vatvonut, että äiti POTKASI vauvaa, ÄITI potkasi vauvaa, äiti potkasi VAUVAA,....  Toivottavasti keksii muutakin juteltavaa ettei ihmisten ilmoilla jakele tietojaan meidän perhe-elämästä; tuon kun voisi käsittää hieman toisellakin tapaa. Tosin ihmisten mielipiteet meidän huushollista saattaa olla jo melkoisen roisia luokkaa muutenkin. Nykyinen 9v aloitti aikanaan jo räävittömyyksien huutelun ennen sitä kuuluisaa äiti-sanaa. Teletapit oli silloin pop ja Ansun lempparina niistä Hipsu. Jostain kieliteknillisestä syystä tyttö lausui sen "V###u". Oikein selkeesti ja komeesti. Ja kun missä ikinä mentiinkään ja näkyi teletappeja (ja niitä näkyi!) niin V-sana raikasi taukoamatta. Ei auttanut että minä hoin samalla tahdilla "Hipsu-hipsu-hipsu.... se on HHHHHHHHHhhipsu!". Että näin. Ja nyt on sitten Ilari alkanut hokea p-alkuista sanaa, kuin jotain mantraa. Kuljeskelee siellä täällä ja riimittelee sanan kanssa mitä ikinä keksiikään. Voi kekkale. *katsoo peiliin ja häpeää*

Pehmentääkseni ihmisten korvavaurioita (jatkossa) luin eilen lapsille Anna-Mari Kaskisen Runomeri-kirjan.Toiveina olisi että toisenlaiset riimin riehkeet jäisivät sinne pienten suihin (ja tulisivat sieltä uloskin). Oi muuten kiva kirja. Runot olivat perinteisesti riimitettyjä, ei tarvinnut miettiä kovin vaikeasti mitään ja runoista tuli paljon mielikuvia ja ajatuksia. Ihan siis näin aikuisenkin kannalta katsottuna *hehhehhh* ! Olen lapsille kyllä lukenut paljon muitakin runokirjoja, perinteisiä lastenloruja ja Kaarlo Sarkiaakin. Jälkimmäistä tosin vain vauvalle, ehkä ei pitäis sillekään. Melkoisesti on tuonelaa ja kuoloa lähes jokaisessa värssyssä. Mutta Sarkiahan oli sairas, ehkä hän ajatteli siksi synkän kaavan kautta kaikkea valoisaakin. Meiltä on Sarkian kotipirttiin muutama kilometri matkaa, siksi se on niinkuin "tää heppu täytyy tietää vaikket muuta tietäiskään". No, olin määkin 35 ennenkuin ostin ensimmäisen Sarkian runokirjan, jotta kiirettä en ole pitänyt.

Vesipisarat pompottavat ikkunaa, en halua avata kaihtimia, kun ei ole lumesta tietysti tietoakaan. Ei se mitään, tulee sitä varmasti vielä. Tuleehan?

Koska pojista kaksi on kuumeisia, muttei kovin kipeän oloisia, ajattelin kaivaa sormivärit esiin ja viettää aamupäivän riemukkaissa merkeissä. Soittimeen vielä Ipanapa soimaan, niin tunnelma on täydellinen!