Mä en tiedä kuinka voisin kertoa mitään ilman, että toistan itseäni jatkuvalla syötöllä. Meillä ollaan sairaina edelleen. Pienet kipuilee oudosti, jopa niin oudosti ettei lääkärikään löytänyt syytä vaikka tulehdusarvot olivat lähes sata. Hän kirjoitti lääkettäkin ilman kohdistettua diagnoosia. Yhdellä auttoi yhteen vaivaan ,toisella ei mihinkään. Kolmas ei lääkettä tarvinnutkaan ja onkin ollut kokoajan suht ärhäkän terhakka.

***Olen niin huolissani meidän rakkaasta Asserista. Perjantaina hän tuntui olevan ihan muissa maailmoissa, sanoin siitä (lauantaina) lääkärillekin, mutta hän kuittasi asian sillä että moiset tulehdusarvot laittavat puhdin pois keltä vaan. Lauantai-iltana minulle alkoi seljetä lastani tarkkailemalla MIKSI Asseri tuntuu olevan ihan jossain muualla välillä. HÄN EI KUULE KUNNOLLA. Te ette hyvät ihmiset tiedä (no ehkä joku saattaa tietääkin...) kuinka järkyttävää on huomata edessään olevassa lapsessa selvät merkit : lapsi ei reagoi kaikkeen puhuttuun KOSKA ei kuule niitä. Kun hänelle puhuu kasvotusten, hän seuraa suun liikkeitä NÄHDÄKSEEN mitä sanotaan.

Kirjaimellisesti tiedän miltä tuntuu kun se kuuluisa maa putoaa jalkojen alta. Sinne meni, eikä ole takaisin tullut. Lääkäri tutki hänen korvansa, niistä ei löytynyt oikein mitään, sellainen lievä flunssamainen tulehdus, ei siis mitään pahaa missään tapauksessa. Jos siellä olisi siis joku tulppa tai muu joka vaimentaisi kuuloa, niins en hän olisi varmasti huomannut. MIKÄ LAPSELLANI SIIS ON??!! Joku pilkahdus asiassa lienee se, että luultavasti vain toinen korva kuulee huonosti, koska olin huomaavinani pojan kääntävän päätään kuullakseen paremmin - eli kääntää sen kuulevamman korvan kohti puhujaa.

Tänään lähdemme otattamaan tulehdusarvot, mutta jos "haluamme" samalla reissulla lääkärillekin, niin meidän pitää taas jäädä jonottamaan päivystykseen. Tosin en tiedä olisiko se päivystys oikea paikka tälle asialle? Pitäisikö tilata aika joltain korvalääkäriltä - tosin silloin ajan saisi vasta aikain päästä. Mitä ajan kuluminen tekisi asialle, pahentaisiko se sitä? Onko tälle mitään tehtävissä jos mitään korvalampulla nähtävää vikaa ei ole, MISSÄ SE VIKA SITTEN ON?

Vastauksia ei ole tai niitä on monia, oikeita ja vääriä ja jotain siltä väliltä. Aika näyttää, päivä kertoo.***

Oliver huutaa edelleen öisin kuin hyeena, vaikka sai vahvat tropit. Räkäisyys/limaisuus ehkä vähän lähti, mutta ei kokonaan. Ruoka ei meinaa pysyä sisällä edelleenkään ja se alkaa näkyä jo yleisolemuksessa: poika on vetelä nostettaessa, ei tietoakaan terhakasta jäntevästä pojan pallerostani. Maitoa tankkaa öisin ja vähän päivisinkin ja vaippa mitenkuten kastuu, ripulista nyt ainakin. Vettä menee lasista juoden jonkun verran.

Mä en kestä mä en kestä mä en kestä.

 

Lisäksi vielä kaikkea muuta maallisempaa ahdistusta. Väsyneinä miehen kans ei ymmärretä toisiamme ja tulen siitä hyvin surulliseksi. Kun ihminen sitten valvoo valvomistaan ja on surullinen , niin kaikki asiat saavat hermioottisen suuret mittasuhteet. Niitä mittasuhteita ei miehen mieli jaksa kannatella. Lapset katselevat meitä hieman mietteliäinä, kaikki ollaan nyt kyllä ihan väsyneitä tähän elämänlaatuun tällä hetkellä. Kunpa saisin heidän luottavaisen katseensa takaisin...

Eilen tehtiin Asserin kanssa oma kukkapenkki, etsittiin kiviä reunukseksi, kärrättiin multaan, ripoteltiin siemeniä. Mun rakas poikani. Hymyili ja tsemppasi, ei kuitenkaan ollut oma itsensä. Oma höpöttäjäni oli jossain muualla! Illallakin, kun iskä viritti onget ja sai koko iloisen joukon kalaa narraamaan, niin Asseri oli kyllä mukana ja sai kalaakin, mutta oli enimmäkseen hieman sivummalla seurailemassa. Mä itkin kauempana sitä näkyä.

Pienin ahistus, oikeastaan niin mitätön että se on hiekanjyvääkin pienempänä mielessäni nyt, on naapuri. Yksi heistä mukavista mökkinaapureista, jotka tuolla pusikon takana ovat kanssamme viettäneet yhteiseloa jo vuosia. He eivät ole paikalla olleet kuin satunnaisia viikonloppuja silloin tällöin, toisin kuin muut mökkiläiset. Nyt, hyvin kohteliaasti kylläkin, he pyysivät että veisimme ponimme pois. Että olisiko mitenkään mahdollista?  Koska heillä on lapsenlapsi (tai joku sellainen) allerginen eikä voi käydä mökillä, koska meillä on poni. Pellon takana oleva hevoslauma ei aiheuta mitään vaivoja, mutta tämä poni kyllä. Että me ostamme itsellemme isolla rahalla maata maaseudulta, jotta voimme pitää eläimiä ja elellä täällä ketään häiritsemättä ja sitten meidän pitäisi viedä lasten poni pois naapurin allergian takia. Mä toki sympatiseeraan allergiasta kärsiviä, mutta mitä kulkee sen ihmisen mielessä joka tuollaista edes kysyy? Miksi he asettavat meidät tähän asemaan? Luulevatko he tosiaan, että luovumme lasten ponista tuosta noin vaan? Jos olisin allerginen koivuille, voisinko mennä ystävällisesti naapuria pyytämään että kaataisi pihansa paljaaksi? Olemmeko me ainoat, jotka näkevät tässä jotakin kummallista! Tää on niin sekavaa, että en saa siitä oikeastaan mitään selkoa.

Nyt pitää valmistautua sinne terveyskeskusreissulle. Ensin kakkapyykille, hajsuta päätellen.