Ensiksikin : löysin sen reseptin. Se oli piiloutunut meidän auton etu- ja takapenkkien väliin (takapenkit siinä kuskin selän takana ovat selkä menosuuntaan). Mulla ei ole mitään muuta selitystä asialle, kuin että Ilari-pilari on tutkiskellut mun käsilaukkua ja sosialisoinut sen lappusen parempia aikoja oottelemaan. No, mä sitten hain ja sain troppini ja lääkärin määräyksestä otin nukkuman mennessä kaksi tabua. Odottelin sitten kuumeisesti jotakin reaktiota (väsymys, rentous, tajunnan lähtö, ihan mikä vaan...) mutta ei tuntunut MILTÄÄN. Aamulla heräsin selkä yhtä jäykkänä. *höh*

Lisäksi herättelin aamusti kerrankin pitkään nukkuvaa Oliveria, että päästiin viemään Ilari kerhoonsa - ja kerhon ovella oli lappu että kerhotäti oli sairastunut. Pää riipuksissa tultiin kotiin, syötiin eväitä olkkarissa ja kehiteltiin korvaavaa tekemistä. Oliverille kelpasi puuro ja leikitkin sujuivat ihan hyvin siinä tovin aikaa. Kun menin keittiöön sapuskan tekoon, niin jotain sattui poikien välillä ja Oliver (tietysti) itki lopputuloksena. Itkun laannuttua huomasin silmiensä välissä punaisen ruhjeen - en tiedä mikä siihen on mojahtanut mutta ilkeän näköinen on ja varmasti tehnyt kipeetä *voi mun pientä*. Ilari kiukutteli, kun en tehnyt mansikkatorttua ja ruinasi noin sataa eri asiaa jääkaapista siinä ruuanlaiton lomassa. Onneksi itse ruoka (riisiä ja jauhelihaa) meni alas mainiosti kummallekin ja nyt molemmat nukkuu. Koira sai toimia luomu-rikkaimurina ja putsasi rapatessa roiskuneet riisit keittiöstä.

Pari koululaista jo kotiutuikin, miettivät mennäkkö ulos heti vai myöhemmin, ilma onkin kyllä kaunis ja aurinkoinen. Taidetaan mennä pienempienkin kanssa vielä kunhan heräävät.

Eilen kävi esikko taas ja hyvää vauhtia ollaan menossa kohti kokonaan kotiinpaluuta. Jotenkin mulla on luottavainen olo, itse elämään, sen asian suhteen. Ajattelen, että asia kerrallaan ja hetki kerrallaan edetään! Koko perheellä on nyt huojentunut olo, luulen että esikolla itsellään kaikkein eniten. Pikkanenhan sekin vielä on ja lapsi, vaikka 15 vuotta on maailmaa katsellutkin. *mun piäni*

Koirankasvattajakin soitti eilen, että tu hakeen koiras ja ota pari muutakin mukaas näistä samalla *virn* Siellä on riiviöryhmä täydessä vauhdissa : mitään eivät ymmärrä eivätkä usko, mutta joka paikkaan pääsevät ja menevät. Lupasi kuitenkin jaksaa vielä pari viikkoa...

Meidän pitäis väsätä synttärikutsuja ja sitten Viu-koiruus oottelee lenkille pääsyä (kunhan ukko ensin kotiutuis).