Eilinen meni hyvin hajanaisissa merkeissä : riemuttiin synttäreitä ja surtiin Kissaa. Synttärit menivät iloisissa merkeissä, viitisentoista samanikäistä kun pelmuaa hameissaan, niin kikatusta ja lentäviä lauseita riitti ilman sakeaksi asti. Asiaan kuului tietysti ponin katsastus, josta poni ei ollut moksiskaan, koska sai jäystää muuten kiellettyä vihreää ruohoa täysin palkein, samaan aikaan kun ihailevat lapsoset silittivät sen tuuheaa turkkia. Kaneista Kauno joutui framille, kun toin sen sylissäni näytille, mutta eipä tuokaan pientä nenänvipatusta enemmän reagoinut lapsilaumaan, onhan se tottunut jo meikäläisiinkin... Esikko oli mukana kemuissa ja oli taas kaikkien idoli ja suosituin leikkitäti!

Illan tullen kun juhlahumu oli vaiennut, niin lapset alkoivat väsäämään muistokirjoituksia Altsulle ja yhdessä itkettiinkin ihanan kaverin poismenoa. Altsu löytyi siis omasta lempipaikastaan (yhdestä niistä) eli keskeltä yläaulan lattiaa nukkumasta, ikiuneen. Liekö sydän ollut liian väsynyt, emme tiedä, mitään merkkejä ei ollut etukäteen, juuri puhuin silloin päivällä erään tuttavan kanssa puhelimessa kissoista (hänellä oli juuri pentu) ja samalla kyhnytin ja kurnutin meidän möllikkäämme. Muutaman tunnin päästä hän oli poissa. Altsullahan oli terveysongelmia, mutta ne oli hoidossa lääkkeillä , liekö silti rasittanut elimiä.

Altsu oli tosiaan elämämme kissa. En voi tällä hetkellä kuvitellakaan ottavani koskaan enää toista. Altsu oli mun on bodyguard, kulki pörheänä edelläni ja varmisti että reitti oli selvä ja mun turvallista kulkea esim pimeään olohuoneeseen. Jätti vaikka syömisen kesken jos näki minun lähtevän huoneesta. Makasi sohvan selkänojalla pääni takana ja kietoi pitkän tuuhean häntänsä olalleni. Jutteli aamuisin aina kaikille prrrr ja grrrll -kielellä, Altsu siis harvoin naukui, vaan käytti tuota omaa kieltänsä. Ja kaikkien oli huomattava hänet heti herättyään, jos ei huomattu, niin sen sai tuta sitten aamupalapöydässä kun kauhea kissanjöntti tuli eväiden päälle seisomaan.Hänelle piti myös puhua ja puhuttiinkin - minä etunenässä keskustelin päivittäin Altsun kanssa. Kaiken luonteen extrahienouden lisäksi Altsu oli kiltti, äärimmäisen kiltti kissa. Ei koskaan tarvinnut miettiä että tekisi jollekin jotain. Rakasti lapsia! Kulki huoneesta toiseen nukkuen aina pätkän päiväunia kunkin huoneessa (reteesti keskellä lattiaa, tai sitten sängyssä).Altsu myös oli päiväeläjä kuten me ihmisetkin ja kyllä tässä  noin viiden vuoden aikana, aatelkaas, lukematon määrä päiviä tulikin hänen kanssaan vietettyä - siis joka päivä! Altsulla oli vieraisiin mutkaton suhtautumistapa : suoraan keskelle toimintaa vaan. Joka synttäreillä kattimatti makasi keskellä remua ja nautti mekkalasta ja hälinästä. Ainoa mitä Altsu ei voinut sietää oli imuri, sen esiin ottaminenkin sai kisuliinin kaivautumaan jokakerta jonnekin hyvin syvälle piiloon. Muuten Altsu rakasti (perheensä lisäksi) kärpästen metsästystä, sellofaanien rapistelua ja nuolemista, lintujen katselemista IKKUNAN takaa (livenä ulkona valjaista käsin ne olivat niin pelottavia, että koko yhdeksänkiloinen kissa oli pienenä myttynä äidin kainalossa alta aikayksikön) ja aamu kello seitsemää jolloin pääsi olemaan herätyskellona meille kolkuttamalla makkarin ovea. Sitä kurnutusta ja purinaa, kun sai tehtävänsä suoritettua! Me olemme Altsun kanssa viettäneet myös laatuaikaa keskenämme ajelemalla ihan kahdestaan autolla pitkin kyliä. Sunnuntaiaamuisin, kun loikoilin sängyllä lukemassa aamutouhujen jälkeen, Altsu oli aina kaverina vieressä kehräämässä. Illalla, kun sammuteltiin valoja ja hankittiin me viimeisetkin nukkumaan menoa, Altsu oli rappusissa odottelemassa ja purrrr kuului kun hän kulki edeltä läpi hämärän portaikon.