Mutta mullapas onkin sämpyläntekoa edessä -se on parasta mitä tiedän tälläiseen harmauteen! Ihan vain tunnelmanvuoksi virittelin tulenkin keittiön puuhellaan, vähän meinas savuttaa mutta vetihän se sitten lopulta. Hiukan siinä yritin esittää miehellekin jotain, kun se uhkaili eilen koko hellasysteemin purkamisella. (siis hella-leivinuuni-yhdistelmän). Purkaa toki sais, kunhan tulis toinen tilalle (kun toi on vähän huono ja synkkä), mutta ukko meinaa että maan tasalle vaan ja sitä mun ruinaamaa kaappitilaa siihen sitten tilalle! Törkeää, eihän sitä tilaongelmaa tuollatavalla ratkaista...

Eilinen kaupunkireissu sujui mainiosti, vaikka alku olikin tuskaisaa: kuten jo kommentteihin kommentoinkin, niin se reseptin peekule on hukka-kadoksissa! Apua, mä en oikeesti kehtaa pyytää siltä lääkäriltä uuttakaan, varsinkaan tolla perustelulla. Hienoa sitten, kun se kokeilee onko selän lihaskrampit lauenneet, no ei ole... Voi kamala, mun on pakko  löytää se resepti, mutta kun en enää tiedä mistä oikein hakisinkaan *miettii, miettii, miettii*.

No lähdettiin kuitenkin siis poikain kanssa kaupunkiin ja löydettiin kirpparilta kaikkea ihanaa vaatetta, varsinkin tytöille. Joku oli henkkamaukan ahkera asiakas ollut ja tuonut sitten niitä vähän käytettyjä ihanuuksia halvalla myyntiin - ja mähän ostin. Kätevää, ei tarvinnut siis ees ajella Tampereelle asti ja silti on tyylikuteita. Tosin, meidän perheen "tyyli" lienee sellainen käytännöllis-persoonallinen eli jos ei olla verkkareissa niin ollaan jossain omituisissa virityksissä. Parhaimpana lienee mun äidin aikanaan turkista tuomat hilirimpsis-paidat (siis itselleen tuomat) jotka ei mennyt edes hänen itsensä muotimittarista läpi täällä suomessa (ja hän on 75v) ja meidän tyttölapset tietenkin haalivat ne itselleen (muka leikkeihin, mummo luuli) ja pitävät niitä nyt tapellen käyttövuoroista. Jopa koulussa. Oih ja voih. Jännää muutenkin katsella kuinka lapsillakin on omat tyylinsä, Ansu on ihan selvästi vähän hippi ja Julia taas prinsessa-rimpsutin, jolle kaiken pitää mätsätä yhteen. Todella tarkkaan katsoo että mitkä värit sopii ja jos ei sovi (esim äkkiä tallille lähtiessä) niin siitä pitää ainakin mainita että tiedossaan on että hiukan on eripariset vaatekappaleet *virn*. Mä vaan mietin että mistä tuokin on periytynyt, kun olen itse ihan mahoton ja lumppuliisa - oikein kassialma parhaimmillaan (pahimmillaan) jos ei muut (esikko lähinnä :)) mua ohjeistais... Toki mää tykkään kivan näköisistä vaatteista (ja varsinkin kengistä) mutta niillä ei ole päivittäisessä elämässä mulle merkitystä just ollenkaan, kunhan toimittavat sitä suojaamisen virkaa mitä nyt täällä ilmastossa tarvii. Esikossa on ollut aina stylistin vikaa ja minkä tyylin itselleen päivittäin valitseekin, niin se on pettämätön ja chic! (kirjoitetaanko se noin...) Jopa opettajat aloittaa aina juttunsa tytöstä, että kun se on niin upea ja viimeisen päälle tyylikäs.... No niinhän se on!!! *ylpee*

No siis enivei (miten tää mun kirjoitus rönsyilee ihan kokoajan jonnekin) käytiin myös eläinkaupassa ja löysin koiruudelle pedin ja kävin viereisellä eläinklinikalla ilmoittautumassa pentukurssille! Luulin olevani aikaisessa (kun ei ole sitä pentuakaan vielä) mutta olinkin viimeptipassa melkein - mutta onni matkassa siis ja pennun käsittelykurssi edessä joulukuussa. Tälläistä en olekaan ennen käynyt, että eläinlääkäri pitää ihan pienille pennuille (ja omistajille) sellaista käsittely/tutustumis kurssia. Mutta sehän on ihan loistavaa ja auttaa varmaan myös lääkäriä itseään, kun tulevat asiakkaat ei heti tarraa sormeen kiinni siellä vastaanotolla... Ja mä varsinkin kaipaan neuvoja turkinhoidossa, tämä rotu (schapendoes) on tällä alueella lisääntynyt huimasti tunnetun kasvattajan myötä ja se lisää tietysti muidenkin siihen liittyvien asioiden tunnettavuutta (kuten The Turkki ja sen hoitaminen).

Sieltä lekurilta jatkettiin sitten pikapikaa lastenvaatekauppaan, joka oli tietenkin täynnä toppavaatteita. Suupielet väpättäen kysyin mahtaako enää olla edes syyshaalareita ja selitin koiran koiruudet entiselle haalarille ja ihana omistaja meni ja komppasi varastoaan ja löysi YHDEN remun haalarin, se oli oikeaa kokoakin (vähän isohko, mutta onpahan keväällekin) ja myi sen puoleen hintaan! Mä olin onnellinen ja niin oli Oliverkin, kun sai uudella pupunkorva-haalarilla tössyttää pihalla.

Nyt tosin pihalla käy sellainen haipakka, että sinne ei ole asiaa ihan justiin, mutta myöhemmin mennään tallille, kun tuo kakkapieti iski taas meikäläiselle isännän reissatessa maailmalla (tai suomen rajojen sisäpuolella tuo kai silti on).

Nyt lisäannos kahvia ja sitten taikinan kimppuun -so long!