Oikeasti täällä on aika tauhallista nyt, ihan normaalit legojen kolinat ja huudahtelut vaan kaikuu. Välillä Olkku-poju kiljahtelee niin että piano hyrisee kaikuessaan siinä vieressä. Viikonloppu menikin melkoisessa melskeessä, kun olin vielä aivan rättipoikkiuupunut niin kaikki äänet kuullostivat noin tuhat kertaa voimakkaammilta kuin olivatkaan. Jostain syytä jaksoin kuitenkin ihan rennosti saunotella lapsia lauantai-iltana ja meillä oli aika hupaisaa siellä, varsinkin kun saunajuomaksi ostamani puolentoistalitran sprite-pullo kaatui minulta lauteille ja korkki kopsahti siinä jotenkin. Sitten suihkusi hetken juomaa joka suuntaan ja me kiljuttiin asiaankuuluvan hysteerisinä ja kikatettiin päälle :)  Saunan jälkeen tuli pientä takapakkia mielialaan, kun mies könysi sängynpohjilta säikähtäneen näköisenä ja lähti viemään isäänsä päivystykseen, äitinsä oli juuri soittanut että siellä on nyt jotain hämminkiä terveyydentilassa.  Me paistettiin pizzaa ja kateltiin telkkaria ja odoteltiin kuulumisia. Pääsivät sieltä kotiin, mutta jatkotutkimuksia seurannee. Mä pelkäsin että mies tartuttaisi tautinsa vielä isäänsä, mutta eipä siinä kiireessä semmosia sitten ajateltu...

Sunnuntaina olin entistä väsympi, jotenkin olin niin kovasti pinnistellyt että jaksoin normaalisti vetää päivät (ja yöt!) läpi, että sunnuntaina sitten repsahdin ihan veteläksi. Ja huonotuuliseksi. Ja koska olin yliväsynyt niin en saanut nukuttuakaan vaikka siihen olisi päiväuniaikaan tarjoutunut mahdollisuus. Sapetti niin kun mun raatomainen olemukseni ei ollut miehen mielestä kuitenkaan mitenkään hälyyttävä, vaan hänen mielestään sunnuntaiaamun hommien tärkeysjärjestys alkoi hevoslaitumen aidankorjauksesta. Ja jatkui kaikilla muilla yhtä kovaa tärkeysluokkaa olevilla asioilla. Sitten kun olin rääkynyt hyvin ämmämäisesti muutamat sanat isoilla kirjaimilla hänelle niin vihdoin meni jotain perillekin. *vai menikö...* En todellakaan ole ylpeä vääkkymisestäni, mutta sanottu ja tehty ja nyt vaan nokka kohti parempaa oloa. Mikä kyllä sitten tulikin ihan siinä itsestään. Tehtiin Ansun kanssa jälkiruokaa (lasagnen ja salaatin teossa apunani oli Asseri innokkaana kokkipoikana): mansikkakiisseliä ja vaniljavaahtoa ja herkuteltiin koko porukka (ja taas oikein kuhina kävi kun läskit lanteillani vaan kasvoivat) iloisin mielin. Yksi aika tärkeä kyläseuran kokous olisi ollut silloin päivällä, mutta jouduin sen jättämään välistä (taas, viikollakin olisi ollut yksi, mutta se meni jo Oliverin kipuilun ja miehen työreissun takia ohi)... siinä oli hetken niin hassu tilanne, kun yritin nukkua (en osannut), murehdin Oliveria (kun oli jotenkin kireä, ripuloi ja ärtsy ja lääkekuurikin jo loppui!!!), mietin pitäisikö mennä uudestaan lääkäriin ja hetikö vai maanantaina ja.... Illalla kuitenkin Olkku tasaantui ja kävin vielä puurojen jälkeen kyläkaupassa esikon ja Asserin kanssa - ja sain todeta että oli aika tyhjä reissu. Mitään kunnollista leipää ei esimerkiksi ollut ja muutenkin valikoima oli aikas valju. Suosiolla mennään tänään kaupunkiin supermarkettiin ostamaan viikon ruuat. Olen huomannut että se säästää sekä aikaa että rahaa (että hermoja) kun maanantaisin mietin joka arkipäiväksi ruuat ja välipalat ja ostan ainekset niihin kerralla. Viikolla täydenentään sitten maitoja ja leipiä vaan (ja pikkurepsahduksia...)

Viimeyönä tuli taas uusi ohjelmanumero kehiin, kun Asseri juoksi vessassa sillai että ovenpielet paukkui: raukkaparalla oli maha sekaisin. Toivon kaikki peukut pystyssä että tää ei nyt leviä enempää. Pliis, jooko, käviskö näin... Oliver nukkui aika hyvin, yhden kerran oli järkyttävä karjunta. Mä en ymmärrä miksi hän huutaa, kun ei siis huutanut oikeastaan koskaan öisin ennen tätä tautiaan.

Yksi asia on vielä mistä en ole halunnut edes ajatella kirjoittavani, mutta menköön nyt: Olkulla on kaulassa kuivaa ihoa. Muistan tarkkaan koska tämä alkoi: hän oli 5kk ikäinen ja oli ensimmäiset viileämmät ilmat, jolloin laitoin hänelle toppapuvun päälle autoon. Siinä kauluksessa oli tarra-osio, joka hankasi auki ollessaan kaulaan punaisen kohdan. Rasvasin ja hoivasin ja se on vaihdellut koko ajan hyvästä lähes kauhistuttavaan punaiseen alueeseen. Rasvaaminen auttaa-ei auta. Samaan aikaan tämän alun kanssa poju alkoi KUOLAAMAAN ja minusta tuntui että alue ärtyi siitäkin. Viimeksi sitten kun lääkärissä kävin niin mainitsin tästä asiasta ja lääkärin ensireaktio oli: onkohan se joku allergia. Koska silloin vielä täysimetin niin minun mielessäni välkkyneet vaihtoehdot olivat tietenkin elukat, elukat elukat. Kauhistuksen kauhistus, sanon vaan... Lääkäri kyllä totesi heti perään että koska on vain leuan alla kaulassa eikä poskissa esimerkiksi, niin voi olla vaan hyvin kuivan ihon reagointiakin.  Rasvailen tämän helmikuun ja katson tilannetta sitten, toki asia tutkitaan jos vielä sitten jatkuu. Tarkoitukseni on vielä hakea apteekista kunnon rasvaa, ettei siitä ole ainakaan kiinni. Se miksi taas tämän "muistan" johtuu siitä että tuntui että Olkku viimeyönä oikein raapi sitä kaulaansa itkiessään... että jos huutaakin siksi...?  Kunpa tietäis.

Nyt menen vääntämään pottukattilaa pienemmälle tulelle ja sitten tehdään poikain kanssa porkkanaraastetta. Päivänjatkoja!