Tälläinen keskustelu käytiin tänään minun ja minun välillä ennenkuin astelin psykiatrian poliklinikalle sisälle. Eiei, en kuitenkaan ollut varannut itselleni aika, vaikka herrantähren syytä ehkä oliskin, mutta ihan näissä esikon asioissa siellä olin. Hänestä tehdään kokonaiskartoitus *mikä ikinä lieneekään, tai paremminkin mitä sillä ikinä tullaankaan tekemään* ja siihen tarvittiin myös äiteetä kertomaan mahdollisista käyttäytymispoikkeamista lapsuuden varrelta. Ei siinä mitään, puhua papatin puoltoistatuntia ja sitten mulle todettiin,että nyt täytyy kyllä lopettaa kun seuraavat on odottaneet jo vaikka kuinka kauan. Olis nyt sanonut aikaisemmin! En MÄ siitä olisi rikki mennyt *heh* Mutta sinne meno oli melkoinen tunnemylläkkä. Kerranhan kesällä vein jo esikon sinne, mutta se tuntui minusta silloin erilaiselta, koska olin saattaja. Ymmmärrättehän, olen siis hyvinkin tuomitsevainen ihminen luonteeltani, ainakin mitä itseeni tulee. En todellakaan ajatellut siellä odotushuoneessa olevista ihmisistä, että mitä lie kahjoja nuokin. En. Ei itseasiassa tullut mieleenikään. Sen sijaan etukäteen mietin mielessäni mitä jos joku näkee mun menevän sinne ja luulee menevän siitä aivan viereisestä ovesta. Siinä on nimittäin päihdeklinikka ja jostain syystä ne kirjaimet on kissaakin isommilla kirjaimilla (syytä siihen voisin miettiä moneltakin hupaisalta kantilta mutta jääköön nyt ääneen sanomatta), kun taas psykiatrinen poliklinikka lukee minipienellä, sais roikkua vakiovarusteena suurennuslasi siinä kyltin kohdalla. Juu-u, ihan tosi : minun mielestäni olisi karmeata jos joku luulisi minua alkoholistiksi - ei mitään pelkoa että joku luulisi hulluksi. Taidan sitä vähän ollakin *hih*.

[ja älkööt nyt kukaan suuttuko että käytän suoria sanoja kuten hullu, se on ironiaa, itseironiaa, ei missään tapauksessa millään tavoin halventavaa ketään kohtaan, edes juoppoja, lukekaa eteenpäin]

Tarkemmin kun ajattelin, sinne ovea kohti suunnistaessani, että sehän olis muuten vahvan ihmisen merkki jos olisin pullottelija ja tässä näin käyskentelisin klinikalle siihen apua saamaan. Ja kas, niin vain rinta rottingilla ja suu messingillä menin tapaamiseeni, asiat olivat päässäni saaneet hermioottisen suurien mittasuhteiden jälkeen taas sopivan suppeat mittasuhteet. Ja valtakunnassa kaikki hyvin.

Nyt sitten vaan napa ratkuen kirjojen kimppuun, tosin ensin taidetaan pelata poikain kanssa muutama lautapeli. Tytöt on tallilla isänsä kanssa, mä ehdin jo lenkkeillä hompsi-pompsi-bomberin kera (pimeässä mielenkiintoinen kokemus, kun piti katsella taivaalle että näki jotain, mutta silloin ei taas nähnyt mitään muuta, kuten mustaa koiraa maiharin alla, jolloin piti kulkea matalin laahaavin askelin varmuuden vuoksi... oli se onni että oli pimeää, muutenhan olis joku vielä nähnyt *sanoi blondi*)

Viulla on muuten juoksut, kivasti ulisee tuolla ja haluaa meidän molossin tykö. Hienoa, ne oliskin tosi toivottuja pentuja, satakiloisia ja saakutan nopeita *tuhoava yhdistelmä*.

Jos huomenna ei ole ihmeempiä, niin mennään jonnekin humputteleen lasten kanssa, siis ihan vaan ikkunaostoksille ja jotain pientä ja HYVIN halpaa vois ostaakin, jos pakottava tarve tulis. Mutta mentäs ja ihmeteltäs ja syöpöteltäs ja vietettäs päivää. Kun ei sitä luntakaan tipu näköjään tänne yhtään hiutaleen kretalettakaan enempää. Kissat on muuten edelleen meillä, jee, ovat varmaan loppuviikonkin. Ihkua! Ne on jättesöpöjä!