Meinasi mennä lällyttelyksi koko kelen blogi. En saanutkaan kirjoitettua miltä minusta tuntuu. Asiaan tehtävä korjaus hetipaikalla, kun kolme mukia kahvia on kipristämässä mahalaukkua mukavaan aamufiilikseen.

Miltä tuntuu kun oma äiti, jääräpäinen höpisijä, mukava sukankutojamummo, meille kaikille niin rakas mutta jo vuosikymmeniä elämääni diktaattorimaisesti ohjaillut ihminen asuu meillä. Oikeastaan mikä vaan suomenkielen sana kuvaa sitä (tätä) tilannetta. Ja muutama englanninkielinenkin päälle. Itseasiassa olen aivan varma että jopa gruusiankielestä löytyy tätä kuvaavia ilmaisuja.

Ärsyttävää. Raastavaa. Työlästä. Mukavaa. Seurallista. Herttaista. Hauskaa. Surullista. Epäreilua.

Pakollista.

Vapaaehtoista.

 

Lapset nauttivat, kun mummu on lähellä, arvuuttelee villieläimiä ja antaa luvan kuudenteen mandariiniin tunnin sisällä. Samalle lapselle. Näinhän sitä ennenkin elettiin, monta sukupolvea samassa, ketään ei jätetty. Eikä jätetä.

Yksinäinen ihminen, kuka sellaisesta pitää huolta? Kuka voitelee leivät, kaataa kahvia ja jumppaa leikattua kättä? Kamalaa olisi olla sellaisessa tilanteessa että ei olisi ketään. Tottakai pidän omasta äidistäni huolta, niinkuin tähänkin asti ja tuevaisuudessakin, se on myös ollut miehelleni aina itsestäänselvä asia.

Mutta kuka kestää joka alvarin aamu viikkotolkulla juoksemista kahden pirtin välillä - koiran kusetusta ja karvojen siivoamista mihin ikinä katsookin.Kuka kestää jatkuvaa toisen läsnäoloa, kommentointia vaatetuksesta, ruuanlaitosta, lapsista. Kuka kestää äidin kanssa asumista kun on jo itse äiti?

Yhtenä päivänä mummu hikeentyi veljelleni, soitti tälle ja käski mennä lämmittämään pirttiä viikonloppuna. Eikä mutinoita. velipoika sitten soitti minulle että etkö sä saakuri voi mennä kun vieressä asut ja mitä se hälle mesoo, onko se stressaantunut?! Sanoin että, menen menen, en ole kieltäytynyt menemästä, minua kiellettiin ja sitäpaisti en edes ehtisi kuin yöllä, mutta samapa tuo, eipä ole tullut nukuttuakaan, joten ihan luppoaikaa silloin istua pönttöuunin vahtina.

Veljeni ei ymmärtänyt sarkasmiani ja sanoi vaan " no hyvä". Ja mummu veti herneet niin syvälle nenään että varpaissa asti pullottaa. Mitä minä puutuin mihinkään kun hän käski sen ja piste.

 

Sanoin miehelle että kohta minä tarvitsen hoitopaikan. Enkä liioittele ollenkaan.