Uih kun nukuin huonosti. Tai oikeastaan ihan hyvin sen ajan mitä nukuin, määrä olis vaan saanut olla isompi. Kun mies vielä lisäsi vaikeusmomenttia ,esittämällä työasioita jotka mun piti kääntää sille englanniksi hetipaikalla, niin hiukan oli heräämisessä pinnistelemistä. Epätoivoisena yritin siinä sitten hörppiä kuumaa kahvia (aamukahvin varsinkin pitää olla KUUMAA) ja sönkätä jotain liirumlaarumia. Multa kun ei kunnon suomenkielistäkään lausetta tule ennen ensimmäisen kahvikupin kumoamista, saati önklanniksi... Ainoa mikä siinä tilassa sujuu on nuorimmaisen - kuka hän milloinkin on ollut - aamupuurotus, muut tekemiset eivät tule selkäytimestä meikämammalla. No sinne meni maailmalle kuitenkin mun aamuiset inglishit *vaimitkäneoli...*

Esikko sitten nukkui munkin puolestani, huomasin yhtäkkiä muiden häipättyä, että kas : koira nujuuttaa tutunnäköistä tossua. Äkkiä rytistin portaat yläkertaan ja karjuin herääätyyystäää. Siellä se kuorsasi autuasta untaan. Hiukan tuli sille kiire.

Eilen sain muuten jo äitienpäivälahjanikin, kun mies vei mut kaupunkiin töiden jälkeen ja osti mulle uudet lenkkarit ja siinä sivussa vielä sandaalitkin ja kivan paidan *lal lall laa* Ihanat, unelman kevyet on kävellä! Vanhoihinhan tuli sellainen "vika" että toinen kävi pieneksi *hiihii, kasvua siis on tapahtunut jossain osissa minua*.

Illalla jo testasin tossuja muksujen jalkkisharkkojen aikaan, kiertämällä taas sitä kuuluisaa pururataa. Lonkka oli kipeä edellisestä revityksestä, mutta menin vaan ihan kevyesti verytellen. Sain uuden tuttavuudenkin yhdestä äidistä joka JUOKSI siellä ja houkutteli mua mukaansa, lupasin että ehkä ensi viikolla *köh köh* Mutta oli illalla virkeäntehokas olo, eikä ollut nälkäkään yhtään, omenan söin iltapalaksi. Juoda olisi pitänyt enemmän, koska yöllä suuta kuivasi tosissaan.

Tänään vien kersat uimahalliin, johan meidän perheen kuntoviikko on sitten vallan komeesti vedetty läpi.