Luulin näiden jo vähenevän, en suinkaan sen vuoksi, että olisin jotenkin erinomaistunut tässä vuosien mittaan, vaan pikemminkin sen vuoksi, että olen ollut armollisempi itselleni ja käsite huonosta äitiydestä on muokkaantunut niin, että "tarpeeksi hyvä äiti"- päivä on kelvannut aika moneen väliin.

Tänään olen kyllä ollut ihan paska mutsi. Ja -kuten taudinkuvaan kuuluu- olemattomista syistä. Tultiin kerhoilemasta (missä oli kivaa ja mukavaa ja kaikki saatiin jotain sieltä itsellemme, luulisin että vauvakin, kun oli ihan silmät mollollaan kokoajan) ja kehuin poikiani automatkan kotio - kunnes tuli kriisahduksen kriiseinpiste. Tungettiin samalla ovenavauksella sisälle: mää ja kolme poikaa reput ja kaukalot kainaloissa ja meitä vastaan rynni koira suuntanaan ulkoilma. Sipisin ja sihauttelin hampaideni väleistä poitsuille siinä kohkotuksessa että ootte nyt iisisti, että saan nukahtaneen vaavin kannettua makkariin ja päästään nopiaan lämmittään ruokaa ja saadaan kaksveekin päikkäreille. Noh. Tottakai ne älämölötteli, siis varsinkin 5v. Ja konahdukseni jälkeen piinasi 2-vuotiaankin huutokuoroon mukaan ja lopputuloksena herännyt vauva ja pimahtanut äiti. Karjuin 2v:n nukkumaan ilman ruokaa, 5v:n laitoin jäähylle eteiseen seisoskelemaan ja jupisin kaikkea vähemmän mairittelevaa vaihtaessani vaippaa vauvaraasulle. Ihanaa ja herkkää äityttä, voi jee.

Lisää tälläisiä päiviä niin kyllä Suomi tästä nousuun lähtee. Piinaan ja rankaisen itseäni nyt sillä, etten juo päiväkaffetta edes. Tämmönen hirviömatami mitään tarvi. Lapsille tein ruuan, tosin se on edelleen nukkuvalta kaksivuotiaalta vielä syömättä ja kuopuskin nukkuu jo rauhaisaa unta - tai sitten on suuresti traumatisoitunut äidin ääninäytteistä ja pakenee uneen kauheita kotioloja. *eikä edes naurata* Lisäosa kriisille tuli tokaluokkalaisen muodossa, joka teki matikanläksyjään vihkoon ilman viivotinta, jolloin lopputulos oli aivan kammottava.

Tulkaa joku nyt antamaan mulle ja mun lapsille unohduspilleri, että saadaan poispyyhkäistyä tää hirvee päivä.